Tänään otettiin sitten näköispainos Kaappimaratoonarin oikeasta polvesta.

Saavuin paikalle hyvissä ajoin, joten pääsin myös hyvissä ajoin kuvattavaksi. Etukäteisvalmisteluja ei ollut, riisuin vain pitkät housut ja puin ylleni mukavan aamutakin. Sen jälkeen hoitaja ohjasi minut kuvaushuoneeseen.

Magneettikuvauslaite on valtavan iso, lähes koko huoneen täyttävä putki. Asetuin pitkäkseni tasolle, jonka oli määrä liukua putken sisään. Oikean jalkani asettelin eräänlaiseen kaukaloon joka piti jalan paikallaan. Magneettikuvauksessa on kuvaustarkkuuden kannalta välttämätöntä, että kuvattava kohde on aivan liikkumatta. Sain korvilleni kuulosuojaimet laitteen tuottaman melun takia. Niiden kautta oli mahdollista kuunnella radiota, joten valitsin tietenkin taajuudeksi Groove FM:n.  Sitten hoitaja poistui huoneesta ja hetken odottelun jälkeen kuvaus alkoi.

Laite alkoi pitää jumputtavaa, hurisevaa ääntä, kuin laivan moottorien jyskettä. Mitään en kehossani tuntenut. Yritin rentoutua. Olin aiemmin päivällä pohtinut miten kummassa pystyisin pysymään pakon edessä paikallani. Minun olisi tavoiteltava täydellisen rauhallista mielentilaa. Entä jos sitten nukahtaisin ja jalkani rupeaisi sätkimään? Kalliit kuvat olisivat pilalla. Siinä maatessani en kuitenkaan enää osannut murehtia näitä, vaan annoin ajatusteni ajelehtia ja koetin vain olla jännittämättä yhtäkään lihasta. Kuuntelin musiikkia ja annoin koneen tehdä työnsä.

Kuvaus kesti runsaan vartin verran. Hoitaja kertoi, että kuvat olisivat lääkärillä jo torstaina. Kotiin tultuani menin nettiajanvaraukseen ja sain kuin sainkin torstaiksi vastaanottoajan. Olisi hienoa saada jotain varmaa tietoa ennen Endurancen leiriä.