Pitkästä aikaa myönteistä kerrottavaa. Sinnikkäät huolto- ja hoitotoimenpiteet ovat tuottaneet tulosta ja jalan paraneminen on edistynyt huomattavasti muutaman viime päivän aikana. Olen jättänyt kuntopyöräilyn toistaiseksi, koska epäilen, että se on sittenkin ollut vääränlaista treeniä. Sen sijaan ja vesijuoksun ohella olen aiempaa enemmän venytellyt jalkaa, keskimäärin 4-5 kertaa päivässä. Nyt jalka on paremmin kestänyt venytyksiä, jotka ovat aiemmin tuottaneet epämiellyttävällä tavalla kipua. Erityisen tehokas on ollut neljän liikkeen sarja, jolla olen huoltanut jalkojen reisi- ja pohjelihaksia sekä alaselän aluetta. Aikaa tuohon liikesarjaan on kulunut viitisen minuuttia kerrallaan, kun olen pitänyt kunkin venytyksen aina noin 30 - 45 sekuntia, aamuisin pidempäänkin.

Juoksemaan ei minulla kuitenkaan ole vielä asiaa. Tekemäni hyppelytestit osoittavat, etteivät jalan lihakset vieläkään kestä iskuja ja/tai tärinää. Olen suunnitellut pysytteleväni korvaavien lajien parissa ainakin ensi viikon. Kuntopyöräilyä kokeilen tosin uudestaan. 

Heti kun jalan tilanne sallii, ehkä jo ensi viikolla, kokeilen myös kävelyä. Selvää kuitenkin on, että tie kohti parasta juoksukuntoa on pitkä ja mutkikas. Olen myös päättänyt, että säästyäkseni vaivan uusimiselta (joka kuulemma on ajan mittaan yhä helpommin vaarana) korvaan yhden juoksulenkin viikossa sauvakävelyllä ja pidän myös tuon vesijuoksun ohjelmassa pysyvästi. Onneksi treeni seuraavaa päätavoitettani varten saa ollakin enimmäkseen matalatehoista.