Neljän allergialääkityn päivän jälkeen on todettava, että flunssasta ei ole tällä kertaa ollut ainakaan yksistään kyse. Olo on eilisillan ja tämän päivän aikana kohentunut huomattavasti. Tukkoisuus ja särky sekä silmien vuotaminen, kutiaminen ja rähmiminen jne oireilu on poistunut ja elämä alkaa voittaa. Nenä on yhä kipeä, ontelot ja sieraimet ärtyneen oloiset, mutta ostin apteekista oireenmukaiseen hoitoon tarkoitettua seesamöljysuihketta. Väsymys on tavallista runsaamman nukkumisen takia helpottanut. Yöt ovat olleet niistämisen ja tukkoisuuden takia katkonaiset, mutta eilisen saikkupäivän aikana torkahtelin vapaaseen tahtiin pitkin päivää ja siitä tuntui olevan apua.

Siitepölyjen lisäksi näin kevättalvella on ilmassa kaikenlaista epäpuhtautta, leutojen ja kosteiden kelien jälkeen arvatenkin runsaasti home- ja sieni-itiöitä. Kerran jo aikaisemminkin pohdin, että jospa outoihin oireiluihin onkin syynä juuri lumipeitteen puuttuminen, kun lahoavasta maasta pääsee vaikkapa tuulten mukana nousemaan esteettä sen tuhannen sorttia erilaista itiötä, mikrobia ynnä muuta hiukkasta ihmisten neniä kutittelemaan.

Lenkille en vielä tänään ehdi, ja huomenna on taas muita velvollisuuksia, joten perjantaina aikaisintaan pääsen jälleen baanalle. Jos olo paranee tätä vauhtia, Hassen maratooni on ohjelmassa lauantaina. Mutta nyt askel kerrallaan siihen asti.