Kotimatkajuoksu töistä ei onnistunut, koska kantamuksia oli paljon, mm. iso pussillinen pyykkiä. Niinpä kotiin saavuttuani panin pesukoneen lyhytohjelman päälle ja otin sen valmistumista odotellessani nokoset. Pyykkien ripustelun jälkeen vaihdoin vaatteet ja lähdin ulos.

Ilma oli lämmin ja olin tyytyväinen, että olin valinnut hihattoman paidan. Hölkkäilin aluksi joenrantaan ja käännyin kohti Haltialaa. Rannassa aurinko paahtoi eikä tuullut juurikaan. Lenkkeilijöitä ja pyöräilijöitä oli paljon, joten kuiva hiekka pöllysi. Menoni tuntui tahmealta ja yritin pitää vauhdin kurissa siinä toivossa, että olo vähitellen vetristyisi. Syke kuitenkin karkaili tuntuvasti, ja oli kuin vatsassani olisi ollut iso tiiliskivi, vaikka edellisestä ateriasta oli kulunut jo seitsemisen tuntia aikaa.

Hölkkäilin silti eteenpäin. Haltialaan saapuessani olin hiestä märkä, mutta laastarilla vahvistetut liivini toimivat kuten pitää. Olo oli helpottunut huomattavasti, kuten osasin odottaa. Outo tunne vatsasta oli kadonnut. Niskalan Arboretumissa pujahdin metsän viileään hämäryyteen. Huikka vettä olisi maistunut, mutta tyhmyyksissäni olin jättänyt juomat kotiin.

Minä taidan olla arktinen eläin. Nautin lämmöstä ja auringonpaisteesta, mutta eniten silloin, kun olen itse varjossa ja viileässä. Auringonotosta en perusta, koska saan helposti aurinkoihottumaa, eikä pohjoismaisen vaalea ja ohut ihoni muutenkaan rusketu kauniisti. Pieni määrä aurinkoa riittää ja tuntuu jopa vahvistavan ihoani, mutta hentoa beigeä syvempää rusketusta en ole koskaan onnistunut hankkimaan vaikeuksitta. Niinpä nautin, kun sain juosta pitkin lehtipuiden varjostamaa tietä ja katsella ympärilläni levittäytyvää, ilta-auringon valossa hehkuvaa maisemaa.

Matka jatkui sujuvasti Haltiapolkua pitkin aina Pitkäkoskelle, jossa käännyin kohti Paloheinää. Koukkasin ennen Majalle saapumista vielä Masokistin Unelman kierroksen. Kotiin saavuin, kun aikaa lähdöstä oli kulunut noin tunti ja kolme varttia. Menin suoraan keittiöön ja join monta lasillista vettä.