Se hyvä puoli ns. pieleen menneessä kisassa on, että kroppa palautuu nopeammin kuin jos suorituksessa olisi voinut ottaa enemmän irti itsestänsä. Bislettissä rasitus kohdistui enimmäkseen henkiselle puolelle, on se vaan hemmetin kiduttavaa raahustaa eteenpäin koko ajan kipeän tietoisena tilanteestaan ja siitä, ettei mahda millekään mitään. Pettymys ja toivo kilpailevat elintilasta mielen syövereissä - kumpi mahtaa voittaa?

Kaipa toivo yleensä vie voiton. Ainakin lopulta.

Tänään olo on jo huomattavasti parempi. Fysiikan osalta siten, että jalkojen lihakset ovat normalisoitumassa ja käveleminen siltä osin hallittua. Oikeata lonkkaa vihloo edelleen niin, että käytän kävelysauvaa tukena jos joudun kävelemään yli kymmenen metriä yhteen menoon. Lääkärireissu taitaa olla nyt ainoa ratkaisu. Paha vaan, että budjetti on näin joulun alla tosi tiukilla. Julkisella puolella ei vaivojaan pääse voivottelemaan tai tutkituttamaan muuten kuin pitkän odotuksen jälkeen. Yksityisellä pääsee sekä hoitoon että rahoistaan heti. On mietittävä, kumpi on nyt tärkeämpää, rahat vai henki. Olen etsinyt sopivia kandidaatteja vaivan nimeksi, mutta lääkärikirjaa lukemalla tulee vain sairaaksi. Minä tahtoisin nyt tervehtyä.

Pitkästä nilkutuksesta huolimatta pelkäämiäni selkävaivoja ei ole ilmaantunut. Arvatenkin saan kiittää tästä kisaa edeltänyttä säntillistä lihaskuntoharjoittelua. Vatsalihakset ovat yhä voimattomat, ne ovat tehneet kovasti työtä kisan aikana.

Sen verran otan opikseni kaikenlaisten nettineuvonantajien ohjeista, että jatkan kuntopyöräilyä. Monet lonkkavaivoista kärsineet ovat keskustelupalstoilla kertoneet saaneensa siitä apua vaivoihinsa. Oma havaintoni kuntopyöräilyn hyvää tekevistä vaikutuksista lienee siis oikea.

Ai niin ja lenzu on hellittämässä. Ääntä tulee, mutta yleisestä tukkoisuudesta en taida ihan heti päästä eroon. Flunssahan kestää tunnetusti joko kaksi viikkoa tai neljätoista päivää.