Jalat tuntuivat vielä iltapäivällä jäykiltä eilisten treenien jälkeen, vaikka jätin alun perin kaavailemani aamulenkin tekemättä. Niinpä polkupyöräkin sai jäädä töihin odottelemaan huomista iltapäivää, jolloin ajan sen viimein kotiin.

Töiden jälkeen osoittautui, että perhe oli aterioinut kuka mitäkin juuri sen verran ja siihen aikaan, että päivällistä ei ollut tarpeen valmistaa. Niinpä otin lyhyet voimanokoset sohvalla, vaihdoin sitten juoksukamppeet ylleni ja lähdin ulos. Kellon jätin kotiin.

Käänsin tossut, melko uudet Cumulukset, kohti T-lenkkejä, myötäpäivään. Ajattelin, että teen sen vain lenkin, minkä jalat suostuvat kuljettamaan. Cumulukset ovat vielä sisäänajovaiheessa. Ne eivät syystä tai toisesta ole täysin asettuneet muotoihini. Niinpä ne olivat sopivat jalkineet hitaalle ja epämääräisen pituiselle lenkille.

Voimanokoset tepsivät. Hölkkä maittoi hyvin. Kävelin tosin ensimmäiset ylämäet pitääkseni sykkeen matalalla heti alusta asti. Etenin rauhallista tahtia. Tossut tuntuivat vihdoin tietävän mitä olivat tekemässä. Niinpä huomasin lopulta, että olin erkanemassa T2:n reitiltä ja kulkeutumassa kohti Malmin lentokenttää. Hidas, lyhyin kävelypätkin höystetty meno tuntui vapauttavan nilkoista pinteet, jotka ovat olleet riesanani  puolentoista viikon aikana. Viimeisten ehkä kolmen kilometrin ajaksi lisäsin hieman vauhtiakin. Lenkin jälkeen pääsin saunaan ja annoin nilkoille kylmä-kuuma-käsittelyä.

Aikaa käytin tuohon lenkkiin kävelyineen tunnin ja 55 minuuttia, pituutta sillä on muistaakseni runsaat 15 kilometriä. Kisavauhtia?!

Ai mikä kisa?