Aamu valkeni pilvisenä, mutta sääennustuksen mukaan luvassa oli kesäisen lämmin päivä, joten varustin mukaan vaatetta sen mukaan. Kisapaikalla Merihaassa ja Pohjoisrannassa puhalsi navakka länsituuli, joten vedin hihattoman topin päälle vielä t-paidan. Caprit saivat riittää suojaamaan jalkoja. Menopeleiksi valitsin Nimbus 10:t. Mukana reitin varrella olivat myös pitkät trikoot ja pitkähihainen paita. Oloni oli oudon tukkoinen, ja tuumin, että jos menee paljolti kävelyksi, on hyvä olla kättä pidempää vaatetta mukana.

Kello 11:n starttiin oli saapunut paikalle mukavan kokoinen joukko juoksijoita. Tuttuja oli, ja ennen starttia ehdimme vaihtaa muutamia sanojakin.

Nollakierroksella totesin, että tänään ei taida olla minun päiväni. Hölkkäsin ultrarauhallista vauhtia, mutta silti hiki  virtasi ja meno oli tahmeata. A-mies arveli kisan jälkeen, että olinkohan astunut purukumin päälle. En kuitenkaan ollut ;)

Kolme ensimmäistä kierrosta matelin jalkakäytävää eteenpäin niin kuin taisin. Jaloissa meno ei tuntunut pahalta enää toisella kierroksella, joten en edes harkinnut keskeyttämistä. Vauhtihirmuja sujahteli ohitseni kun klo 12:n starttiin saapuneet ilmestyivät radalle. Ehkä sain heistä jotain uutta virtaa, nimittäin jostain tutkimattomasta syystä oloni koheni kolmannen kierroksen jälkeen, peräti ilman suurempia perkeleitä tai muita voimasanoja. Jätin T-paidan huoltopisteelle ja pistin musankin soimaan, kun juoksu tuntui taas niin hienolta. Kävelin jonkun kerran Hakaniemen sillan jomman kumman ylämäen ihan vain kannatuksen vuoksi.

Pistelin reippaasti tossua tossun eteen. Saavutin vähitellen edelleni karanneita juoksijoita. Aina 7. kierrokselle asti meno tuntui kevyeltä ja vaivattomalta, mutta selvitin tuon tutun kitukierroksen kunnialla pudottamalla hieman vauhtia. Kahdeksas sujui jälleen reippaasti, mutta sen aikana luonto alkoi kutsua niin voimakkaasti, että jouduin pitämään vessatauon ennen viimeiselle kierrokselle lähtöä. Yhdeksännelle kierrokselle starttasin vähän jäykin jaloin . Lienenkö saanut lisäksi kylmää vessareissun aikana, mutta viimeisen kierroksen aikana selässä ja lonkassa alkoi äkkiä tuntua ikävältä. Niinpä hidastin heti vauhtiani melkoisesti. Mutta mikäpä siinä oli hölkkäillessä hissukseen Hassemaratoonin viimeistä kierrosta lämpimässä ja aurinkoisessa säässä meren rannalla. Väkeä oli paljon liikkeellä syyspäivästä nauttimassa ja tunnelma oli kaikin puolin leppoisa. 

Maaliviivan ylitin ajassa 4.43.jajotainsekuntejakintaisiolla. Otin hurjan loppukirin heti sillan jälkeen, kun huomasin, että vielä oli mahdollisuus alittaa 4.45. Ilman tuota alkupuolen löntystelyä olisin saattanut päästä neljän ja puolen tunnin tuntumaan, mutta ehkä sitten ensi kerralla. Nyt olo on hyvän aterian jälkeen todella hyvä. Jalat ovat täysin kunnossa, lonkkakaan ei enää kihelmöi. Selkä on normaalitilassa.

Viikonloppuna on Kreikassa juostu todellinen kuninkuuskisa, Spartathlon. Mukana oli hieno edustus Suomesta, oliko peräti 17 juoksijaa. Maaliin eivät kaikki heistä ikävä kyllä selviytyneet, mutta täydet tsempit hyvästä yrityksestä matkan kesken jättäneille, ja suuret onnittelut maaliin asti selvinneille! Kyseessä on kuitenkin eräs maailman rankimmista ultrakisoista, joten tuo keskeytysmäärä ei ole väistämättä millään tavalla poikkeuksellinen. Olosuhteet olivat tänä vuonna kaiketi siedettävät säätilojen puolesta, mutta 246 kilometrin matkalle, joka on taitettava 36 tunnin aikana (matkan varrella on myös eliminaatiopisteitä, joiden kohdalla osa juoksijoista poistetaan radalta jos eivät saavu niille ajoissa), yllätyksiä ja vaiheita mahtuu monta sorttia, eivätkä kaikki esteet ole ylitettävissä. Itse kumarran syvään kaikkia heitä, jotka ylipäätään suoriutuvat tuon vaativan ja perinteikkään kisan lähtöviivalle!