Sunnuntai meni lepopäiväksi juoksujen osalta, mutta aika kului rattoisasti siivouspuuhissa sateen ropistessa ikkunoihin. Niin kuin aina kotona puuhatessa, mieli pakeni ajoittain omiin ulottuvuuksiinsa.

Maanantaina pohdinta jatkui. Ajelin työmatkat bussilla, koska iltapäiväksi oli sovittu esikoisen kanssa ostosreissu. Kotiin palattua lämmitin ruoat perheelle ja lähdin metsään. Siellä ajatus kulkee liukkaimmin. Kahdeksan kiihtyvällä vauhdilla edenneen kierroksen aikana syntyi seuraavia mietteitä:

Jalkavaivat ovat tältä erää helpottaneet kokonaan. Ehdin tosissani jo hieman säikähtää, mutta ilmeisesti kyse on ollut "vain"  lihasperäisistä kipuiluista. Talvella sairastamani bursiitti aiheuttaa yhä pieniä ongelmia. Siitä huolimatta olen tehnyt tiettyjä linjauksia ja johtopäätöksiä liittyen harrastamiini lajeihin ja liikuntaharrastukseen ylipäänsä.

Lonkka kestää nähtävästi juoksua todella hyvin, kuten myös kävelyä ja voimatreeniä. Simho-treeneistä olen pitänyt nyt paussia jo kaksi viikkoa, ja ikävä kyllä se on auttanut asiaa. En sano, että ongelmat johtuvat simhosta, vaan totean, että ilmeisesti kroppani ei kovin hyvin kestä sekä juoksuharrastusta että tätä kamppailulajia, erityisesti potkutreenit tuottavat liikaa rasitusta lonkilleni. Mahdollista on toisaalta, että rasituksen kokonaissaldo pääsi viime joulukuussa vain tilapäisesti kasvamaan liian suureksi, ja että tilanne ei aina ole samanlainen, vaan kummassakin lajissa tapahtuu aaltoliikettä, eli välillä treenataan kovemmin ja välillä vähemmän. On silti todella mietittävä, voinko jatkaa molempia. Olisi varmaankin mahdollista käydä salilla harvakseltaan, esim. kerran viikossa,  mutta en tiedä, voisinko silloin yhtään kehittyä, ja tyytyisinkö siihen tunne- tai asenteen tasolla. Olisiko mitään mieltä harrastaa lajia siten, että esim. potkutreenit jäisivät pois tai hyvin vähälle. Bläää. Ultrailun lopettaminen ei näillä edellytyksillä ole edes vaihtoehto. Jos taas asetetaan vastakkain sisä- ja ulkoliikunta, vastaus on sama. Olen ulkoilmaihminen henkeen ja vereen. Ja on yksinkertaisesti todettava, että ainakaan vielä en ole kamppailulajin ansiosta tuntenut samanlaista mielihyvää ja tekemisen iloa kuin ultrailun parissa, vaikka olen salilla erinomaisen hyvin viihtynyt. Erityisesti nyt, kun olen ottanut muutamia hauraita askelia eteenpäin tiedoissa ja taidoissa, tuntuu siltä, että parhaat ajat olisivat vasta alkamassa.

Entä sitten juoksun treenaaminen? Voinko jatkaa samoilla linjoilla kuin ennen? Ilmeisesti voin. Kuitenkin - kuten olen tainnut jo aiemminkin täällä mietiskellä - luovun tässä vaiheessa kahdesta juoksulenkistä päivässä. Satunnaisesti näitä voi toki tehdä, mutta työmatkalenkkeily saa nyt syksyn ja talven saapuessa jäädä. Ehkä palaan ruotuun taas keväällä, kun määrää on lisättävä. Nyt juoksu tuntuu niin hyvältä, että saattaa olla vaikeata pitäytyä kahden lepopäivän lupauksessani, mutta ehkä luonto taas hoitaa homman puolestani, jos innostun liikaa.

Syksylle ei ole muita tavoitteita kuin Wihan kilometrit lokakuussa, jolloin on ohjelmassa tuplamaraton. Hassen ja/tai Paloheinän maratoneilla aion käydä niinikään aina kun pystyn ja kykenen. Tammikuun lopussa on III E24 ja vihdoin kesäkuun puolivälissä Bornholmin 48-tuntinen kisa. Samassa yhteydessähän järjestetään myös 6 ja 24 h -kisat, sekä kuuden vuorokauden kisa. Jälkimmäinen näistä olisi ohjelmassa ehkä joskus 2013.

Spring för barnens skull - tapahtumassa Göteborgissa Ruotsissa on saatu päätökseen 6-, 12-, 24- ja 48-h, sekä lisäksi kuuden vuorokauden juoksut. Suomalaisväriä toi kuuden vuorokauden kisaan Endurancen Miikka Bäckström, joka sijoittui kisassa 10. tilalle ja tulokseksi kertyi mahtavat 477,42 kilometriä. Onnittelut Miikalle vielä kerran!  On se vaan Hienoa juosta paljon hyvän asian puolesta!

No mitä nyt sitten aion? Jatkaa lenkkeilyä ainakin. Jatkan myös salitreeniä kuntonnyrkkeilyn ja voimacircuitin parissa. Ne tukevat juoksua loistavasti, ja helpottavat myös niska- ja hartia-alueen ja alaselän vaivojani. Simhon joudun jättämään tauolle joksikin aikaa, vaikka kurjalta tuntuu. Tämä ei tietenkään estäisi käymästä treeneissä silloin tällöin, mutta itsestäni tuntuu, että minusta tulisi sillä tavalla vain suuri riski ja vaaratekijä muille salilla kävijöille, kun taidot kuitenkin harjoituksen puutteessa ruostuvat.