Risteilymatkustaminen on hauskaa, jänskää, kivaa ja mukavaa, mutta nyt alkaa jo tuntua, että oma kiintiö on tältä vuodelta täynnä. Joka tapauksessa rentouttavan rankka reissu, jonka jälkeen on hyvä motivaatio keskittyä taas juoksupuuhiin.

Pääsiäinen pukkaa päälle, joten lähipäivinä on hyvää aikaa viettää lenkkipoluilla muun pyhänvieton lomassa. Säästä on tulossa keväinen ja - mikäli eilinen sääennustus toteutuu - myös lämmin. Liekö jo tullut aika heittää hyvästit hyvin palvelleille kerrastoille ja pakata ne kesäsäilöön odottamaan ensi talven pakkasia. Toisaalta - aurinko luo joskus myös katteetonta optimismia...

Kirjailen lenkkikokemuksia sitä mukaa kuin niitä kertyy. Salitreenit jäävät tällä viikolla kokonaan tekemättä, mutta ehtiihän sinnekin taas paremmalla ajalla.

Ateenassa on ahkeroitu. Tuula Ahlholm juoksi uuden 48 tunnin naisten SE:n 301,215 km:n tuloksellaan. Onnittelut Tuulalle!! Marian kisa on loppusuoralla, hänellä on tällä hetkellä enää n. 70 kilometriä jäljellä urakastaan ja ehtinee määräajassa maaliin. Miikka on hienosti saavuttamassa 500 km:n tavoitteensa ja kaikki muutkin matkaan lähteneet suomalaiset ovat päässeet maaliin. Osa kisailijoista joutui jättämään matkanteon kesken ennemmin tai myöhemmin, tai joutui tinkimään hyvistä tavoitteistaan monien ongelmien takia, mutta tämäkin kuuluu ultrailuun. Uusia seikkailuja on onneksi aina odottamassa.