Tiistai koitti niin harmaana kuin odottaa saattaa. Pakkasin aamulla juoksu- ja salikamppeet mukaani ja ajelin bussilla töihin. Aikomuksena oli juosta salille töistä ja salilta mutkan kautta kotiin ja luoda sillä tavalla hyvä, pitkä treeni.

Lähdin köpöttelemään puoli viiden maissa kohti Meilahtea. Kadut ovat ankeimmillaan tähän aikaan vuodesta. Lumien alta paljastuu koko kaupunkielämän rumuus ja likaisuus, kun hiekoitushiekkoja ei ole vielä ehditty siivota pois: tupakantumppeja, roskia, saastaa mitä ihmiset ikinä keksivät heivata katujen varteen. Ilmeisesti lumeen on erityisen helppoa hylätä kaikenlaista moskaa, ikään kuin kaikki haihtuisi olemattomiin samalla kun lumet katoavat. Koirankakkaa on aivan Pariisin parhaiden päivien malliin. Mitähän ihmiset nykyään syöttävät lemmikeilleen, kun kikkarat eivät näytä lahoavan edes pakkasten, lumimassojen tai vesisateiden voimalla?

Hölköttelin niin reipasta vauhtia kuin selässä keikkuva pullea reppu antoi myöten ohi Niemenmäen ja lähdin Haagan risteyksestä nousemaan kohti Hartwallia. Uusien liikennejärjestelyjen myötä sinne on kehkeytynyt hauska ramppiputki ja nousin mäkeä ylös ja toista alas, tuntui että kiersin samaa silmukkaa, kunnes yhtäkkiä edessäni oli Hartwall-areena. Käännyin Veturitielle. Vielä oli kiivettävänä pari isompaa ja pidempää mäkeä ennen kuin pääsin perille. 

Salitreeni oli aika tavalla perusmättöä, mämminsulattelua. Kummasti viikossa oli taas unohtunut vasemman ja oikean keskinäinen järjestys! 

Nyrkkeilyjen jälkeen hölkkäsin vielä Koskelantien kautta kotiin. Meno tuntui mukavan kevyeltä. Kotiin saavuin hieman ennen kahdeksaa, eli hyvinkin kolmisen tuntia kertyi liikuntaa tiistaipäivälle.

Tänä aamuna sää oli poutainen ja kadut näyttivät kuivilta, joten vedin juoksukamppeet ylleni ja kipittelin suorinta tietä töihin. Iltapäivällä ja illalla on kauppa-asioita, mutta ehkä ehdin tehdä vielä pienen saunalenkin. Huomenna torstaina yritän jotain samaa kuin eilen.