Aika kuluu niiin hitaasti.

Bornholmin starttiin on tänään tasan kaksi viikkoa ja yksi päivä.

Viime päivien ulkoilut ovat olleet todella epämääräisiä ja muiden kiireiden ehdoilla suoritettuja virkistäytymisriittejä, ei niitä oikein muuksikaan voi kutsua. Vasen jalka vaivaa edelleen, milloin pohkeesta, milloin polven tietämiltä, viimeisin mahdollisuus on yllättäen, että ongelman syynä olisikin takareisi. Kohtasin nimittäin erään aamulenkin aikana tutun urheilijan, joka mainitsi kärsivänsä hyvin samankaltaisista oireista.  

Juoksu-kävelyä jalka kuitenkin kestää hyvin. Lisätukena ovat olleet neopreenituen ohella kylmä-kuuma-hoidot sekä linimentit. 

Huokaus. Toisaalta siis olisi parempi, että aikaa olisi vielä enemmän, että saisin parannettua jalan, olipa vaivan nimi mikä tahansa. Toisaalta tekisi mieli jo startata. Odottelu ja keventely on tylsää, kun sitä täytyy tehdä pakon edessä. Toisaalta on kiva havaita, että nuo lenkit, mitä olen tehnyt, ovat sujuneet todella kevyesti ja hyvissä voimissa. Eilinen töistäpaluumatka tosin oli aika hikinen, kun olin pukeutunut täysin väärällä tavalla olosuhteisiin nähden. Sain päähänpiston juosta kotiin viime hetkessä, ja oli tyydyttävä niihin lenkkivaatteisiin, joita työpaikalla sattui olemaan mukana. Kohtasin matkalla erään, joka oli ollut viisaampi ja juoksukin näytti kulkevan aika julmaa vauhtia!

Epämääräinen tallustelu saa kuitenkin nyt jatkua. Kunnon hiomista voisi pienillä, nopeilla ja terävillä juoksuilla vielä yrittää, jos vain voisni olla sataprosenttisen varma, että jalka sietäisi ne. En kuitenkaan enää ota turhia riskejä.