Taas tekee mieli kirjoittaa Freestä. Ne ovat inspiroivat lenkkikaverit.

Eilinen rämpiminen kismitti niin, että tänään päätin kostoksi hölkötellä vähän tavallista pidemmän lenkin - ainakin puolipitkän. Aikataulut eivät sallineet työmatkalenkkeilyä, joten heti kotiin päästyäni vedin Freet jalkaan, viritin Zeniin sopivaa rytmimusiikkia ja lähdin jolkottelemaan kohti Malmin lentokenttää.

Mietin mennessäni, minkälaista opettelua Freellä lenkkeily oikeastaan vaatii. Havaitsin, että sopivan juoksuasennon löytäminen vaatii pikemminkin vanhoista fraaseista poisoppimista kuin uuden ilmaisun opettelua. On todellakin luovuttava kaikenlaisesta pakottamisesta tai taipumisesta tuettujen kenkien tavalle "viedä" jalkaa. On osattava olla täysin rento, päästä varpaisiin asti. Huomasin, että koko ajan pyrin pitämään kovempaa vauhtia kuin vielä toistaiseksi pystyisin. Freet ovat hyvin kevyet kengät, joten menohalut varmaan jatkuvasti kasvavat jos ja kun kunto kohenee. Malttaakseni pitää vauhdin lihaskuntoni ja todellisen suorituskykyni tasolla rupesin kuvittelemaan todellakin juoksevani paljain jaloin. On varmaan itse kunkin mahdollista aavistaa, mitä vauhtia pystyisi juoksemaan hiekkaisella asfaltilla ilman kenkiä. Ainakin aluksi olisi jokaista askelta mietittävä tarkkaan.  

Sää oli todella kaunis, aurinkoinen ja lämmin ja olin onneksi älynnyt pukeutua sen mukaan. Capripituisissa trikoissa ja t-paidassa, jonka alla hihaton paita, tarkeni erinomaisesti. Viileä tuuli puhalteli ajoittain, mutta se tuntui vain virkistävältä. Pidin muutaman kävelytauon tunnin ja kolmen vartin mittaisen lenkin aikana vain siitä ilosta, että voin tehdä niin. Ja totta on, että Freet vaativat lihasvoimaa askelluksessa ihan eri tavalla kuin muut kengät. Puolen tunnin hölkän jälkeen reidet, pohkeet ja nilkat tuntuvat rasittuneilta, tosin pelkästään hyvällä tavalla. Hiekka on tässä mielessä armeliaampi alusta, sen olen myös jo huomannut.

Valimotien alussa sattui talvella liikenneonnettomuus ja nuori mies menehtyi. Onnettomuuspaikalla on yhä hänen läheistensä ja ystäviensä tuomia surunvalittelukortteja, kynttilöitä ja kukkia, tosin ne kaikki ovat jo sään ravistamia. Kukat ovat kuihtuneet ja kynttilät kaatuneet ja valuneet surullisesti maahan. Talvella paikka oli kauttaaltaan likaisen, rapaisen lumen ja jään peittämä. Lumien sulettua paljastui musta maa. Mutta nyt ei rumuudesta ollut tietoakaan, vaan kaikkialla levittäytyi vihreänvalkoinen vuokkojen meri.