Uusin tutkinta osoittaa, että leikkaushaavan paraneminen on vihdoin päässyt hyvään vauhtiin. Tulehduksen merkkejä ei myöskään ole, joten antibioottikuuria ei tarvita lainkaan. Perstuntumalta voisin todeta saman - eli nahka korjautuu paikoilleen hitaasti mutta varmasti. Hienoa todeta, että näin vanha rakkine vielä pystyy korjaamaan itsensä. 

Näin ollen paluu elämään odottaa kaiketi ensi viikolla. On suoraan sanoen jo aikakin. Kyllästyminen ja turhautuminen seinien tuijotteluun alkaa voittaa liikaa alaa. Onneksi olen pystynyt tekemään pieniä, mutta sitäkin virkistävämpiä kävelylenkkejä. Vantaan rantojen jo lapsuuden ajoilta tuttuja kulmia olen tutkinut oikein ajan kanssa ja havainnut, että Helsingin kaupunki on nähtävästi viimein ymmärtänyt panostaa noihin alueisiin. Ryteikköjä on siivottu, keveän liikenteen väyliä kunnostettu ja luotu lisää, rakennettu laitureita uimareita ja kalamiehiä varten. Kyseessä on kuitenkin Helsingin vanhimpia osia, joissa asutusta on ollut jo vuosisatojen ajan. Kaunista, idyllistä ja epäilen pahasti, että myös katoavaa luontoa, jollei asioita olisi ryhdytty tekemään. 

Vantaa- joen lailla kärsin kuitenkin vielä parista pikkuvaivasta, joita kävin työterveydestä saamani lähetteen mukaan selvittelemässä. Näihin on onneksi tehokas hoito ja lääkkeet olemassa.

Juoksukuntoa en ole vielä uskaltautunut testaamaan, mutta sairausloman päätyttyä varmaan teen sen aikailematta. Lenkkikaverini Free ja Zen jo malttamattomina odottavat tositoimien alkamista. Olettaa saattaa, että ihan heti eivät lenkit lähde rullaamaan edes samaan tahtiin kuin vajaa kuukausi sitten. Nähtävästi jokaikinen kilo, minkä onnistuin kevään treeneissä karistamaan, on tullut takaisin. Lihaskunto on pohjamudissa. Mutta on sentään helppoa valita suunta, kun niitä on vain yksi: ylös! Jos kaikki sujuu hyvin, pääsen ensi vuonna lunastamaan tämän pitkän ja kalliin sarjanvaihtoremontin tuottamia lupauksia ja odotuksia.