On jo myöhä, mutta vielä ei nukuta, joten muutama sana päivän reissusta lienee paikallaan.

Hassen lokamaratoonilla tänään oli kaikkea muuta kuin lokakuinen tunnelma. Aurinko paistoi täydeltä terältä, ilma tuntui lämpimältä ja alkumatkasta muistan parikin kertaa kommentoineeni  vastaantuleville juoksutovereille, että keli on melkein kesäinen.  Lämpöä tosin kesti vain lyhyen aikaa, sillä lounaistuuli nousi navakaksi ja puhalsi purevana ja voimakkaana  vastaisesti suuren osan matkasta. Aurinko sen sijaan loisteli taivaalla alusta loppuun asti. 

Hassemaratoonin reitti on muuttunut sillan korjaustöiden takia. Nyt lähdettiin nollakierroksen jälkeen (joka suoritettiin Palloilutalon ympäristössä) itään päin, käännyttiin Hanasaarenkadulle ja jatkettiin aina Suvilahden festivaalialueen perukoille asti, jossa kääntöpaikka sijaitsi tiettyjen betoniporsaiden tienoilla. Paluumatka jatkui Merihaan tunnelin läpi, jonka jälkeen käännyttiin kohti Pitkääsiltaa, jonka kupeessa sijaitsi toinen kääntöpaikka.

Reitti on väliaikainen ja kuluneen syksyn aikana elänyt. Taitaa yhä olla yhä osittain mietinnän alla, koska hankalia kohtia on vielä jäljellä.  Omasta mielestäni reitti oli kyllin vaihteleva, eikä minun hitaassa matkavauhdissani muutamista jyrkistä käännöksistä ollut haittaa. Tasainen se on, mutta ne muutamat loivatkin mäet muuttuivat loppua kohden ainakin tällaiselle ankanjalalle haastaviksi.

Hankkiuduin klo 11 starttiin, koska tiesin jo ennakolta, että reissu venyisi pitkäksi. Ensinnäkin siitä syystä, että en ole näin pitkiä matkoja taittanut jalan yli vuoteen. Ensimmäinen pitkä reissu tauon jälkeen tuntuu aina vaikealta ja haasteelliselta, eikä iloa pidä pilata yrittämällä repiä itsestään sellaista, mitä ei vielä ole.  Nyt ensishokki on jälleen koettu, joten ehkä seuraava kerta sujuu jo paremmin.

Olin joutunut ottamaan kunnon panoksen särkylääkettä aamulla, koska niska ja yläselkä sekä lapaluiden väli tuntuivat perjantai-illan pitkän siivoussession jälkeen jäykiltä ja kivuliailta. Arvelin, että yli 40 km:n rauhallisenkin matkanteon aikana saattaisin kipeytyä lisää stressaantuneiden lihasten joutuessa kannattelemaan painavaa päätäni. Alkumatkan lämmin hetki yhdistettynä tulehduskipulääkkeen ottamiseen aiheutti sen, että  ensimmäisten kahden kierroksen aikana hikoilin aivan mielettömästi.  Hikoilin siis niin paljon, että melkein nauratti koko tilanne: ihmiset kävelivät vastaan melkein talvivarusteissa (tuuli oli jo nousemassa), mutta minä sen kuin vähensin vaatetusta läpimärkänä hiestä, vaikka vauhtini oli äärimmäisen hidas. Ei kukaan voi olla näin huonossa kunnossa, ajattelin, mutta tajusin toki, että Esport Arenan pitkiksestä oli kulunut vasta pari päivää ja ehkä palautuminen siitä oli vielä kesken. Kun juomahuolto alkoi varsinaisen startin aikaan klo 12, vesilasillinen oli enemmän kuin tarpeen.

Toisella kierroksella huomasin, että sykemittarini sekuntikello ei enää mitannut aikaa. Olisinko tuupannut keskeytysnappulaa huomaamattani, tai mitä lie käynyt, mutta enää pystyin seuraamaan vain kellonaikaa. Helppohan siitä oli toisaalta laskea suoritusaika, kun startti oli ollut klo 11. Asia luvattiin huomioida. Tilanne kuitenkin vaikutti siten, että en enää tuntenut kovin suuria suorituspaineita. Hassen maratoonit ovat ns. epävirallisia, koska ajanotto on omatoiminen.

Kierrokset karttuivat vähitellen, oli mukava moikkailla vanhoja tuttuja juoksutovereita ja ihmetellä uusia maisemia. Ensimmäisen kierroksen aikana sain runsaasti apua ja ohjeita vastaantulijoilta reitillä pysyäkseni.  Olin myös jo etukäteen saanut Hasselta sanallisen selityksen reitistä ja nähtävästi olin ymmärtänyt sen aivan oikein, koska harharetkiä ei tullut.

Puolivälin jälkeen tuuli puhalsi niin navakasti, että rupesin pukemaan huoltopisteelle jättämiäni vaatekappaleita takaisin. Parhaimmillaan puhuri oli niin voimakas, että Suvilahdelta palatessa oli vaikeata päästä eteenpäin.  Kuudennen kierroksen aikana rupesinkin kävelemään nuo kohdat. Riesakseni ilmaantui outo, pistävä kipu jossain rintalastan tienoilla. Lisäksi tuuli jäykisti hartiat, niin että hengittäminen oli senkin takia jokseenkin tukalaa. Ihailin kävellessäni Suvilahden lähiympäristössä graffiteja maalaavien nuorten teoksia. Alueelle on pystytetty betoniharkoista graffiti-seiniä, jotka tuntuivat olevan kovassa käytössä. Eräs itseilmaisun tapa sekin ja minusta Helsingin kaupunki, tai mikä taho ikinä on tällaisen mahdollisuuden tarjonnut, on tehnyt oikein.  Voi olla, että nuoret taiteilijat ovat itse rakentaneet seinät harjoittelualustakseen. Tosin luulen, että graffitiartistin paras hetki on päästä sudittamaan tagit puhtaaseen betoniin oikeassa rakennuksessa.  Maalisprayn tuoksu huimasi päätä ja kirpaisi viileän tuulen herkistämää nenää.

Samoihin aikoihin matka alkoi painaa jaloissa ja koko olemuksessa. Kävelin ja hölkkäsin vuoron perään kuudennen kierroksen loppuun. Seitsemännellä törmäsin voimallisesti muuriin, jonka jälkeen olotila taantui sen verran, että päätin kävellä kahdeksannen ja yhdeksännen kierroksen kokonaan.  Ei minulla ollut enää hävittävää, koska viiden tunnin alitus ei näyttänyt enää millään tavalla mahdolliselta. Eikä se ollutkaan. Saavuin maaliin suurin piirtein klo 16.44, josta  laskettaneen todellinen suoritusaikani, mikäli startti ei tapahtunut täsmälleen klo 11, vaan ehkä hiukan sen jälkeen.

Joka tapauksessa pää on nyt avattu näille ns. ylipitkille. Yritän saada niitä taivalletuksi mahdollisimman monta ennen syksyn ja aivan erityisesti talven pääkoitosta. Kiitokset vielä baanan kundeille ja friiduille tsempeistä ja kannustuksista!