Kesälentsu pääsi yllättämään. Perheessä näkyi merkkejä viiruksesta jo mökille lähtöä edeltävällä viikolla, mutta täyteen riehuntaansa se pääsi vasta, kun puoli sukua oli kokoontunut yhteen ja vietti vuorokaudet läpeensä saman katon alla (tai ainakin melkein). Silloinhan sillä perkeleellä olikin mitä parhaimmat oltavat. 

Lenkkeilläkin onneksi kerkisin hieman. Kaikki edellisiltä vuosilta tutut reitit on koluttu (sitä pisintä vaihtoehtoa lukuunottamatta, se oli budjetoitu alkaneelle viikolle, mutta saa nähdä ehtiikö toteutua ennen kuin kotiinlähtö tulee eteen). Lisäksi olen löytänyt ainakin ns. paperilla hyvältä vaikuttavan vaihtoehdon, jota olisi tarkoitus edes kävellen testata lähipäivinä. 

Alkuviikon sää oli mitä sopivin, ainakin minun mielestäni. En ole koskaan ollut suuri helteen ystävä, eikä viilentävä kesäsade ole suinkaan vähentänyt liikkumishaluja. Ainoa sadesään haittapuoli näin mökkimaisemissa on se, että vaeltaminen Kouvolantiellä on paitsi likaista, myös märkää ja näillä kilometreillä jo turhankin vaarallisen oloista puuhaa, kun ottaa huomioon, että suuri osa vastaantulijoista on suuria perävaunullisia rekkoja. Tämä rekkaralliksi nimeämäni lenkkeilyn muoto ei ole enää viime vuosina jaksanut innostaa. 

Yleensä niin sade- kuin hellekelin vaihtoehdoksi on sopinut vesijuoksu, joka puolestaan idyllisissä järvimaisemissa on hyvinkin miellyttävää puuhaa. Kuluneella viikolla järviveden lämpötila on kuitenkin laskenut turhan alas. 

Asioiden näin ollen olen parin viime päivän aikana keskittynyt muihin puuhiin. Perheen miesväki on asetellut rapumertoja sopiviksi arvioituihin paikkoihin ja saalista onkin yllättäen kertynyt sen verran, että tänään päätettiin ryhtyä keittoliemen laittoon. Rapujen jäähtyessä jääkaapissa aion itse seuraavaksi hengitellä puusaunan höyryjä pehmeässä ja suloisessa löylyssä. Jospa sen avulla toipuisin myös juoksukuntoon vähän nopeammin.