Pieni askel ajassa taaksepäin sallittaneen Kaappimaratoonarille, joka vihdoin, ainakin kolmena vuotena tätä seikkailua suunnitelleena pääsi vihdoin toteuttamaan aikeensa. Kyseessä on tietenkin jokavuotinen Taiteiden yö, joka lienee tuttu teille, arvoisat lukijat ja kanssajuoksijat, mutta jota vaikkapa ihan kertauksen vuoksi voinee tänä päivänä kuvailla Helsingin parhaaksi kaupunkifestivaaliksi. Ideana on lyhyesti, että erilaiset taiteentekijät levittäytyvät kaduille, toreille, ravintoloihin, baareihin ja puistoihin, pystyttävät pajoja ja näyttelyitä, performansseja ja muita eläviä esityksiä niin ulko- kuin sisätiloissa. Tapahtuman historiasta voi lukea enemmän t ä ä l t ä.

Muistan hyvin kaikkien aikojen ensimmäisen Taiteiden yön Helsingissä vuonna 1989 (samana vuonna järjestettiin Taiteiden yö myös Turussa). Silloin oli myös vuodenaikaan nähden hyvin lämmin ja kaunis ilta. Vietin entisen poikaystäväni ja nykyisen a-mieheni kanssa iltaa kaupungilla ja ällistelimme kaupungin poikkeuksellista vapauden, mannermaisuuden ja yhteistoiminnallisuuden ilmapiiriä. Ainakin tuona yhtenä iltana vaikutti siltä, että Soviet Finlandin pääkaupungin yrmeät ja kiireiset asukkaat hetkeksi unohtivat arjen paineet ja eläytyivät täysin sieluin illan teemaan. Alkoholia oli tarjolla poikkeuksellisen vapaamielisesti, baarit ja terassit olivat täynnä, ihmiset kävelivät jopa kaduilla oluttuopit ja viinilasit käsissään, mikä tuohon maailmanaikaan oli jotain aivan ennenkuulumatonta, mutta tunnelma oli rauhallinen ja voisi jopa sanoa sivistynyt. Taide-elämyksiä oli tarjolla nykyistä huomattavasti vähemmän kuin nykyään, mutta se kaikki oli niin uutta, että enempää ei ehkä vielä edes osattu kaivata. Jossain vaiheessa 90-luvulla tapahtuman luonne tilapäisesti muuttui huonompaan suuntaan, jolloin Taiteiden yöstä uhkasi muodostua jonkinlainen vapun kaltainen karnevaali. Sittemmin tilanne on saatu palautetuksi paremmalle tolalle. 

Joka tapauksessa: lenkkeilijälle Taiteiden yö on houkutteleva kohde. Niinpä olen jo useana vuotena yrittänyt päästä tutkimaan tuon jokavuotisen elokuun illan ohjelmaa jalkaisin, mutta aina on ilmaantunut jokin este. Tänä vuonna esteitä ei tullut. 

Laadin reittisuunnitelman peräti paperille, jonka taittelin ja piilotin vyölaukkuun. Sääennuste oli luvannut illaksi viilenevää, lämpötila laskisi alle 15 asteeseen, joten pukeuduin capritrikoisiin ja mustaan paitaan, jonka ajattelin myös olevan sopivan huomaamaton ja massaan sulautuva asu lenkkeilijälle. Tämä oli melkeinpä kohtalokas virhe. Lähtöhetkellä oli reilusti parikymmentä astetta lämmintä, ja tein heti saman tien toisen virheen, kun päätin lähestyä keskustaa radanvartta pitkin. Radanvarren kevyenliikenteenväylä on alkuillasta suurimmaksi osaksi auringonpaisteelle alttiina, eikä mukanani ollut tietenkään minkäänlaista päähinettä, joten olin kerta kaikkiaan läkähtyä heti alkuunsa, kun hölköttelin mustissani vajaan 10 kilometrin matkan kotoa keskustaan. Kaikki muut olivat olleet viisaampia ja pukeutuneet vaaleisiin, kevyisiin ja ilmaviin kesävaatteisiin. Tai siltä ainakin näytti. Ja he ihmettelivät hiessä kylpevää, punanaamaista puumaa, joka hoiperteli sekavan oloisena kohti keskustaa. 

Jotenkin pääsin rusinaksi muuttumatta ensimmäiseen etappiini Oopperan Amfiteatterille, jossa tanssittiin latinalaisia tansseja Salsa Borealiksen johdolla. Tapahtuma oli vasta aluillaan, selvästikin ns. lämmittelyvaiheessa. Siirryin saman tien Kansalaistorille Musiikkitalon ja Kiasman välimaastoon. Siellä oli näyttämö vapaa kaikenlaisille esiintyjille. Esiintymisvuoron sai myös varata ennakkoon. Pysähdyin katselemaan näytöstä, joka oli juuri alkamassa. Kolme musikanttia asteli lavalle ja alkoi viritellä soittimiaan. Suurin osa esityksestä meni kuitenkin minulta ohi, kun yritin olla valuttamatta hikeä naapuriseurueen viattomien pikkulasten päälle. Jatkoin siis matkaa aika nopeasti. 

Olin suunnitellut seuraavaksi meneväni katsomaan klo 19 alkavaksi ilmoitettua Will Funk For Food -nimisen tanssiryhmän esitystä Rautatientorilla, mutta hienvalutukseni takia olin siellä huomattavasti liian aikaisin. Ei huvittanut seisoskella puolta tuntia ihmisvilinässä siinä kuosissa, jossa olin, joten ihailtuani hetken Mikonkadulla Suklaan yö -nimistä vartalomaalausperformanssia käännyin kohti Ullanlinnaa ja Helsingin Observatoriota. Siellä olisi ollut tarjolla Star Wars -näyttely, mutta kun pääsin perille asti, huomasin, että suurin osa yleisöstä oli tietenkin lapsiperheitä, joita kiipesi jatkuvana virtana lisää mäkeä ylös. Niinpä tyydyin vain ihailemaan Observatorion upeata rakennusta ulkoa päin. Observatorion oven vierellä seisoi aavistuksen verran kiusaantuneen oloinen pariskunta prinsessa Leian ja Luke Skywalkerin asuissa. Oviaukon vastapäisellä puolella päivystävä Boba Fett näytti sen sijaan eläytyneen rooliinsa innolla. Hauskan kotikutoisia, ja ainakin niistä lapsista, jotka halusivat tulla kuvatuiksi näiden hahmojen kanssa, myös täysin uskottavia taruolentoja. 

Reittisuunnitelmani mukaan Kaivopuistossa pidettäisiin Soitinpuiston avajaisia oikeastaan koko alkuillan ajan. Idea vaikutti kiinnostavalta, joten käänsin tossujen kärjet kohti Kaivopuistonrantaa. Rannan puistoon Hernesaaren tuntumaan oli pystytetty riveihin seipäitä, joihin oli kaiketi kierrätysmateriaaleista väsätty kaikenlaisia pyöriviä, heiluvia ja väpättäviä härveleitä, jotka tuulen puhaltaessa niiden läpi pitivät ääntä. Tunnelma paikalla oli kieltämättä hyvin jännittävä ja lystikäs. Kiertelin härveleiden ympärillä jonkin aikaa, ihmettelin outoja mutta jotenkin salaperäisesti lapsuudesta tuttuja ääniä ja nautin lämpimästä merituulesta, joka kuivatti hien iholta - mutta sai myös kielen käpertymään ns. beduiinin sandaaliksi. Olin aikonut ostaa juomista matkalta, mutta parin väärän reitinvalinnan takia en kerta kaikkiaan saanut aikaiseksi. Oli siis jälleen jatkettava matkaa. Suuntasin kohti Hietalahtea ja Baanaa. Sitä pitkin pääsisin takaisin Kansalaistorille ja Töölönlahden rannan festariruokakojuille, joiden valikoimista varmasti löytyisi pullollinen vettä. 

Baanalla olisi aiemmin illalla ollut tarjolla valokuvauksen opetusta, mutta se tapahtuma näytti olleen jo päättymässä. Tien laitaan oli pystytetty tauluja, joilta saattoi ihailla varmaankin illan kuvasatoa. Kansalaistorilla meininki sen kuin parani, kuten myös Amfiteatterilla. Ilta oli hämärtymässä ja ilmanala oli juuri oikea pehmeille latinalaisrytmeille. Salsa Borealiksen tanssijat esiintyivät yleisölle, joka eli vahvasti ja innokkaasti mukana. Katselin kahden pariskunnan taidokkaat koreografiat, samalla siemaillen vettä tämän kesän kalleimmasta vesipullosta, jonka ostin yhdestä Finlandia-talon viereiselle nurmikolle pystytetyistä ruokakojusta. Onneksi vesi oli edes viileää. 

Matka alkoi tässä vaiheessa jo painaa, vaikka ilma oli raikastunut. Niska ja selkä sekä vasen lonkka tuntuivat jäykiltä ja aroilta, vaikka olin varautunut asfalttilenkkiin ja vetänyt vanhat kunnon Nimbukset jalkaan. Lyhytkin seisoskelu muutti ruodon puupökkelöksi. Niinpä päätin jättää loput suunnitellut kohteet väliin ja kääntyä kotia kohti niin kauan, kun kalliin veden tuottama seitinohut vilvoitus säilyisi. Olo oli luvalla sanoen nihkeä ja rähjäinen, hiukset liimaantuivat päänahkaan ja paita selkään ja jano - se ei tuntunut sammuvan ollenkaan. Hölkkäilin hitaasti pienin kävelytauoin suorinta tietä kotiin. Tankkasin vettä ja mehua koko loppuillan, venyttelin ja verryttelin koko kroppaa, mutta siitä huolimatta heräsin seuraavana aamuna kovaan päänsärkyyn ja turpean väsyneeseen oloon. Ihan kuin olisin paremmissakin bileissä käynyt.