Kauan kaivattu kesäloma pääsi vihdoin alkamaan kesäkuun vaihtuessa heinäkuuksi. Juoksuohjelma oli hyvällä alulla, kuusi lenkkiä hölkätty ja kunto (ainakin omasta mielestä) rakettimaisessa nousussa. 

Samoina päivinä perheeseen osui flunssavirus. Sitä olen nyt sitten potenut jo yli kaksi viikkoa. Kaikki alkoi viattomana hontelona olona ja köhimisenä, mutta seuraavan vuorokauden aikana rintalastan päälle ilmaantui tuttu alasin. Hengitys ahdisti ja rohisi päivä päivältä kuuluvammin ja yleinen olotila romahti. Viime torstaina hakeuduin lopulta lääkäriin ja hoidoksi määrättiin kuurit kortisonia sekä antibiootteja. Näiden lisäksi tavalliset tropit. 

Nyt tilanne on edennyt sen verran, että olemme siirtyneet a-miehen kanssa kesämökille. Täällä luonnon helmassa ja puhtaassa järvimaisemassa on hyvä viettää toipumislomaa. Keho palautuu tuskastuttavan hitaasti, mutta kaikenlaista tekemistä on kuitenkin mökkiolosuhteissa helppo keksiä. 

A-mies, niin kuin lukemattomat muutkin puolisot ympäri maailman, viihtyy erilaisten moottoroitujen laitteiden parissa. Yksi mökkielämäämme sulostuttavista laitteista on siimaleikkuri.

Tuo kauhistuttavalla, kimeällä pärinällä olemassaolonsa tiettäväksi tekevä härveli on kuitenkin välttämätön paha. Tontillamme nimittäin esiintyy huomattava määrä punkkeja ja aikojen saatossa useampikin mökin asukas on saanut niiden puremista voimakkaita oireita. Yksi tapa välttyä punkeilta on pitää maasto sellaisessa kunnossa, etteivät punkit viihdy. Niinpä mökkiä ympäröivä heinikko niitetään siimaleikkurilla joka vuosi. 

Heinikossa viihtyy punkkien lisäksi valikoima kauniita niittykukkia. Osa niistä on hyvin pieniä ja vaatimattomia, mutta jos ne sopivan iltavalaistuksen vallitessa vangitsee kuviksi digitaalikameransa otteeseen ja antaa sitten kuvien virrata tietokoneen syövereihin käsiteltäväksi ja palautua sieltä suurikokoisina ja värejä hehkuvina ruudulle, ne pääsevät täyteen loistoonsa. Itse en ainakaan voi muuta kuin hiljaa ällistellä osittain haitallisina roskakasveinakin pidettyjen luontokappaleiden hehkua, kauneutta ja monimuotoisuutta.

Pienillä lapsilla on vielä tallella kyky spontaanisti nähdä pienten asioiden suuri kauneus ja merkitys. Me tylsät aikuiset tarvitsemme siihen teknologian apua. 

 

Lajintunnistusta en ole vielä tehnyt, mutta jos joku teistä arvoisista lukijoista ja kanssakuntoilijoista osaa nimetä nämä kaunokaiset, kommenttiosio on luonnollisesti käytettävissänne. 

 

Metsämökissä elämään kuuluu myös elämän päättymisen hetkiä. 

Saavuttuamme mökille havaitsimme kuistilla kuolleen räkättirastaan.

Kirjoittelin joskus aiemmin tontillamme pesivän yhdyskunnan synkistä hetkistä.

Ilmeisesti samanlainen tapaus oli sattunut. Räkättirastas makasi kuistilla keittiön ikkunan alla. Se oli jo lahoamistilassa ja kuhisi toukkia ja muita mönkiäisiä. Lintuparan höyhenpeite näytti kuitenkin yhä varsin siistiltä ja kauniilta, ja se näytti olleen voimakkaassa ja hyvässä lihassa, eli se on saattanut olla tämän kesän tulokkaita. 

Räkättirastas on yllättävän iso ja vahva lintu. Sen voima paljastuu erityisesti tilanteissa, joissa se puolustaa pesäänsä ja poikasiaan varisten, harakoiden ja lokkien hyökkäyksiltä. Se käy epäröimättä itseään kaksi tai kolme kertaa isomman otuksen kimppuun. Rastaat pystyvät myös tekemään tehokkaasti yhteistyötä. Monesti olen nähnyt, niin kuin varmaan tekin, arvoisat lukijat ja kanssakuntoilijat olette nähneet, räkätti- ja mustarastaiden käyvän yksissä tuumin pesiä uhkaavan häirikön kimppuun ja löylyttävän ja höyhentävän sen matalaksi. Tiedän, olen tyhmän hellämielinen näin ajatellessani, ja luonnon pitäisi antaa tehdä tehtävänsä, mutta siitä huolimatta ihailen rastaiden rohkeutta ja rämäpäisyyttä. 

Nostin räkätin muovipussiin, kannoin metsän reunaan ja laskin pienen koivun juureen, lähelle paikkaa, jonne sen lajitoveri viimeksi laskettiin. 

Palasin kuistille aikomuksenani huuhdella kuistin lattialaudoista kuoleman hajut pois. Linnun kohdalle oli jäänyt suuri nestetahra ja kourallinen kiemurtelevia toukkia.

Toukat olivat kuitenkin aavemaisesti kadonneet sen lyhyen hetken aikana, jonka olin ollut poissa. Lattialautojen välistä pilkotti höyhentuppo, joka näytti tärähtelevän ja liikahtelevan itsekseen. Kumarruin katsomaan ja havaitsin, että toukat ilmeisesti kiskoivat tupsua mukanaan lattian alle.