Vuodesta 2010 lähtien olen kokenut useita, vaikeita sairasteluputkia. Jotkut niistä on aiheuttanut mykoplasma, jotkut jokin muu, selvittämättä ja todistamatta jäänyt aiheuttaja. Tautien jäljiltä - tai niin ainakin olen tähän päivään asti luullut - olen potenut sitkeätä yskää ja sen seurauksena - tai niinkin olen siis tähän päivään asti luullut - äänen käheyttä sekä ajoittaista murtumista. Viimeksi mainitut ovat hitaasti pahentuneet kuluneen vuoden aikana, kun olen ollut "puhetyöläisenä". Työpaikalla olen saanut veretseisauttavia yskänkohtauksia, joita työtoverini ovat varmaan kauhuissaan ihmetelleet. 

Olen rampannut tutkimuksissa. Sydämeni on tutkittu rasituskokeella, olen ollut spirometriassa, sokerirasitustestissä ja korvalääkärin tarkastuksessa. Keuhkot sekä kaikki pääni ontelot on kuvattu useaan kertaan. Korvalääkäri on punkteerannut poskionteloni kahdesti. Yskää olen hänen suosituksestaan hoitanut vesipiipulla. Viimeisimmässä tutkimuksessa korvalääkäri tutki peilillä äänihuuliani ja ne vaikuttivat päällisin puolin olevan kunnossa, mutta koska työssäni käytän ääntäni paljon, kirjoitti lääkäri lähetteen vielä foniatrian poliklinikalle konsultointia varten. 

Koska yskiminen ja ääniongelmat ovat osuneet ajallisesti yksiin varsinaisten sairasteluiden kanssa, on varmaan ihan luonnollista, että sairasteluiden on ajateltu olevan niiden syy. Niin minäkin olen ajatellut. Yskänpuuskat ovat pahimmillaan olleet niin pahoja, että olen kuvitellut kerta kaikkiaan yskineeni kurkkuvärkkini rikki. Nyt, kun olen säännöllisesti käyttänyt keuhkoputkia avaavaa kortisonilääkettä, puuskat ovat helpottaneet huomattavasti. Kuitenkin pitkin päivää, ja aivan erityisesti iltaa kohti ääneni murtuu ja joudun jatkuvasti kakomaan ja köhimään limaa kurkustani. Jokainen aamu niinikään alkaa yskimällä. 

Mutta ratkaisu ei kuitenkaan ole ollut näin yksinkertainen, vaan oikeastaan vielä hirveän paljon yksinkertaisempi. Tarvittiin oikeanlainen kapistus ja asiantunteva henkilö, jotta asian oikea laita selvisi. 

Kävin tänään foniatrian poliklinikalla lääkärin vastaanotolla. Aluksi keskustelimme ongelmasta ja sain kuulla, että aamuyskä on aivan normaalia, ja että äänen murtuminenkin voi olla sitä. Mistään vaarallisesta oireilusta ei suinkaan ole kyse. Kurkun jatkuva selvittely voi olla tapa, josta voi päästä eroon, ja sortuneella äänellä puhuminen ei ole vaarallista. 

"Mutta nyt tutkitaan", sanoi lääkäri lopulta. 

Tutkimuksessa lääkäri kiersi kieleni ympärille paperin, veti kieleni ulos ja työnsi nieluuni pelottavan näköisen, pitkäpiippuista revolveria muistuttavan laitteen, jolla hän tähysti äänihuuleni. Hänen kehotuksestaan sanoin vuoron perään "iiiiiii-iiiiiii-iiiiiii" ja "ih-ih-ih-ih-ih". Tähystinlaite tallensi näkymät kuvasarjaksi, jota voitiin tutkimuksen jälkeen katsella kuin videota tietokoneen ruudulta. 

Kuvista lääkäri havaitsi, että kurkussani on poikkeuksellisen paljon sylkeä, ja että henkitorvesta nousee hieman valkoista limaa. Äänihuulissa on arpea muistuttava muodostelma, eräänlainen kyhmy. Äänihuulten välissä pitäisi olla suora, siisti rako, mutta minulla ei ole, vaan siinä on mutka. 

Lääkäri kysyi, harrastanko laulua. Totesin, että en, paitsi joskus suihkussa viheltelen. Lääkäri kysyi, onko minua nukutettu. Vastasin, että on, kahdesti. Onko kurkku ollut käheä nukutuksen jälkeen? Vastasin, että on, viimeksi aivan erityisen kipeä ja käheä, niin että muistan sen yhä, vaikka aikaakin on kulunut jo vuosia. Kerroin myös, että jälkeenpäin oli tuntunut, kuin minua olisi roikotettu kielestä leikkauksen aikana. Lääkäri kertoi, että mitä ilmeisimmin minulle on nukuttamisen yhteydessä asetettu intubaatioputki. Mahdollisesti putkea ei ole syystä taikka toisesta saatu heti kunnolla paikoilleen, ja siinä tilanteessa putki on vaurioittanut äänihuulia. Vaurio on itsekseen ajan kanssa korjautunut jonkin verran, mutta aivan entiselleen eivät äänihuulet ole parantuneet, vaan jäljelle on jäänyt tuo mutka, joka edelleen aiheuttaa ongelmia. 

Teoria tuntuu ainakin nyt varsin käypäiseltä. Olkoonkin, että parempiakaan teorioita ei ole tarjolla. 

Hoidoksi sain suosituksen juoda runsaasti vettä työpäivän aikana sekä jollain keinolla (kaikki keinot ovat sallittuja) yrittää helpottaa yskänärsytystä ja välttää turhaa rykimistä. Kerroin, että Symbicortilla saan aamuisin keuhkoputket tehokkaasti puhdistetuiksi. Tämä vaikuttaisi olevan hyvä asia. Tarvittaessa voin kääntyä poliklinikan puheterapeutin puoleen ja saada lisää neuvoja äänen hoitoa ja äänen käyttöä varten. 

Työkykyäni ääniongelma ei alenna, mutta työtä ja työntekoa voi silti yrittää järjestellä siten, että puhumiseen tulee riittävästi taukoja erityisesti silloin, kun yskänärsytys ja äänen särkyminen ovat pahenemaan päin. Vesipullo kannattaa pitää jatkuvasti ulottuvilla ja hörpätä kulaus aina kun siltä tuntuu. Mitään varsinaisia mykkäkouluja ei tarvita, mutta vapaa-ajallakin voi tarpeen mukaan järjestää itselleen hiljaisia hetkiä. Fyysinen rasitus ei missään tapauksessa pahenna ongelmaa. Tästä on arvoisten kanssakuntoilijoiden kenties helppoa vetää mukavia johtopäätöksiä vastaisen varalle. Vai?