Kevät on jo pitkällä ja luonto pian kauneimmillaan, oli koronakriisiä tai ei. 

Omalla kohdallani kriisi ja kevät ovat tuoneet paljon muutoksia. Olen opetellut uuden tavan tehdä työtä ja olla vuorovaikutuksessa elämäni ihmisten kanssa. Viimeisin muutos on ollut sopeutuminen uuteen kotiin. Kaikki tämä on tapahtunut äkkiä ja osin varoittamatta, joten tässä vaiheessa vuotta tunnen, että takki on tyhjä.

Enkä suinkaan luule olevani ainoa, rakkaat lukijat ja kanssaulkoilijat. Kriisiaika valmiustiloineen ja käyttäytymisen muutoksineen on koskettanut tavalla taikka toisella ihan jokaista, väsyttänyt, rasittanut, uuvuttanut, pelottanut ja huolestuttanut. Puhutaan uudesta normaalista. Toivottavasti epävarmuus ja pelko eivät muutu normaaliudeksi, vaan mahdolliseen uuteen maailmaan siirrytään positiivisen käyttäytymisen uudistumisen ja tekemisen ja toiminnan kautta, eikä jumituta paikoillemme pelon valtaamina. Ihminen on kekseliäs ja luova olento, turvallisuushakuinen ja kuitenkin utelias. Näillä voimavaroilla yritän ainakin itse uskoa, että pääsemme elämässä eteenpäin, vaikka sitten joutuisimmekin etsimään uusia polkuja entisten tilalle.  

Luontoäidin syli on onneksi aina avoinna, kun kaikkeen sopeutumiseen väsähtäneen kulkijan mieli ja keho kaipaavat lepoa ja virkistystä. 

Uuden kodin ympäristössä on paljon mielenkiintoisia ja tutustumisen arvoisia kohteita, ja olenkin ahkerasti ulkoiluttanut kävelysauvoja ja nyttemmin kaivanut autotallista pölyttymästä myös vanhan kunnon potkupyöräni. Vanhoille lenkkireiteillenikään ei ole kovin pitkä matka.

Uusilta huudeilta on lisäksi vielä aiempaakin mielekkäämpää harrastaa työmatkalenkkeilyä, kunhan joskus pääsen palaamaan toimistolle. Tosin on pakko myöntää, että olen sen verran erakkoluonteinen ihminen, että viihdyn etätöissä, enkä koe minkäänlaisia vaikeuksia ns. ryhtymään rupeamisessa ja töiden organisoimisessa itsekseni. Päin vastoin, rakastan sitä, että saan omatoimisesti luoda työpäiväni ja tehdä työt luontevaan tahtiini. Suurin osa työstäni on erilaisten ongelmien pähkäilyä, uuden opettelemista ja asioiden omaksumista, mikä taas vaatii keskittymistä ja rauhallista ympäristöä, ja tätä on tarjolla kotona huomattavasti paremmin kuin toimistolla.

En silti sano, ettenkö kaipaisi työtovereita ja yleistä taustasurinaa. Ehkä voisin sanoa, etten ainakaan vielä ole kyllästynyt etätyön tekemiseen ja hiljaiseen puurtamiseen.

Koska päivästä ovat nyt jääneet pois työmatkojen tuottama liikunta, on vaje korvattava muuna vapaa-aikana, jotta vaaka ei rupeaisi näyttämään vielä entistäkin hurjempia lukemia. Siinä mielessä muutto uusille kulmille on ollut tervetullut motivaattori. Uusi asuinympäristö on samaa esikaupunkia kuin aiempikin, mutta silti pykälän verran kaupunkimaisempaa, enemmän katuja ja puistoja kuin peltoa ja metsää. Jokirantaan on pidempi matka kuin ennen, mutta toisaalta meri on lähempänä.

Kevättä voi tarkkailla missä vain, ja tässä tarjoankin muutamia makupaloja viime päiviltä. Mitään suuria seikkailuja ei ole ulkoilumielessä syntynyt, mutta kesähän on vasta nuori. 

IMG_6159%20%281%29.jpgIMG_6164%20%281%29.jpgIMG_6165%20%281%29.jpgIMG_6167%20%281%29.jpg