Jos nyt kuitenkin lyhyesti kirjoittaisin päätelmiäni kuluneiden kuuden viikon juoksuista. Käytän juoksu-sanaa, vaikka vauhtini sen paremmin kuin tekniikkani eivät todennäköisesti vastaa yleistä käsitystä juoksusta vaan hölkästä. Juoksu on helpompi sana kirjoittaa.
T0:aa, eli vauhtikestävyyslenkkiäni, ja Ke-Pi:a (Keskuspuisto-Pirkkola), eli pitkää lenkkiäni, olen juossut vain kolme kertaa kumpaakin. T0:n osalta tehot eivät näytä muuttuneen. Vauhtikestävyyttä on tarkoitukseni treenata enemmän vasta keväämmällä. Pitkien lenkkien listan ensimmäinen lenkki on Pääkaupunkijuoksun puolimaraton, jonka juoksin ensimmäistä kertaa. Yhden kaksikymppisen ehdin juosta itsekseni ennen kisaa. Pitkien lenkkien tehot ovat nousseet, mitä tulee keskisykkeeseen ja kalorinkulutukseen. Tähän saattaa kuitenkin vaikuttaa myös se, että olen muuttanut vauhdinjakoa. Yritän jäljitellä mahdollista tulevaa maratonin vauhdinjakoa: rauhallista menoa ensimmäiset 10 - 15 km, sitten hidasta ja tasaista kiihdytystä kohti kolmeakymppiä, ja sitten, toivon mukaan, urkua auki maaliin asti. Tällainen kolmivaiheinen, keskipainotteinen vauhdinjako sopii minulle paremmin kuin nelivaiheinen, joka matkan pituuden kannalta olisi ehkä luontevin. Tosin silloin keskisyke nousee. Pidän silti tarkkaan huolen, että alemmatkin sykealueet saavat harjoitusta. Saatan talvipakkasten aikana muuttaa yhden peruskestävyyslenkin sauvakävelyksi tms.
Suosikkilenkkini ovat T1 ja T2, joita juoksen aika lailla vuoron perään ja suuntaa vaihdellen. Kumpikin lenkki rasittaa eri tavoin sen mukaan juoksenko myötä- vaiko vastapäivään. Lenkkien pituudet sopivat hyvin perheellisen päivärytmiin. Tosin juoksen toisinaan näitä lenkkejä mielelläni myöhään illalla tai jopa yöllä. Näiden lisäksi on myös jokirantalenkki, joka on kokonaisuudessaan hiekkatietä ja pituudeltaan n. 13,5 km, mutta sen aika on ohi heti kun tulee lunta. T1:n ja T2:n reitit kulkevat kokonaan asfaltilla. Valmistelen jalkoja talven kovia jääkelejä varten. T1:ä olen mennyt koko lailla samoilla tehoilla, T2:n vauhtia olen vaihdellut enemmän. T2 on tarpeeksi pitkä lenkki siihen.
Onko kehitystä sitten tapahtunut? Aikojen ja sykkeiden perusteella ei. Mutta yleisen olotilan perusteella on. Palautuminen pitkiltäkin lenkeiltä on koko ajan nopeampaa. En ole oikeastaan koskaan täysin uupunut lenkin jälkeen. Ehkä juoksuni ovat muuttuneet tasapainoisemmiksi ja rennommiksi. Koska en voi tähdätä koviin aikoihin, tähtään mahdollisimman nautittavaan suoritukseen. Maratonin jälkeen ajattelin jaksaa vaikka juhlia hiukan. Kaverit jo odottavat niitä bileitä.
Tuosta kalorinkulutuksesta vielä sen verran, että sykemittarin lukemat ovat enintään karkeita arvioita. Ne perustuvat mittariin syöttämiini tietoihin (ikä, paino, pituus, harjoittelun teho jne). Kirjaan niitä ylös siinä toivossa että pitkällä aikavälillä ne kertoisivat jotakin kehityksestäni. Esimerkiksi juoksuaskelen muuttumien taloudellisemmaksi näkyisi arvatenkin kalorinkulutuksen alenemisena. Tai jotain.
Ei näistä suppeista tiedoista liian tarkkoja johtopäätöksiä kannata ruveta tekemään, eikä tieteellistää hauskaa harrastusta muutenkaan. Juoksuharjoittelusta on tukea toisessa harrastuksessani, luovassa kirjoittamisessa. Jos liikun paljon, tunnen ajatusteni kulkevan kirkkaammin. Tasaisesti liikkuvassa kehossa myös aivot tekevät tasaisesti työtä, ja ideat muhivat paremmin ja tuloksellisemmin kuin sohvalla löhötessä. On sitä paitsi mielenkiintoista seurata kaikkia niitä muutoksia joita mielessä ja kehossa tapahtuu lenkin aikana ja jälkeen. Pitkän lenkin aikana käyn läpi tunnekirjoani, ja osa tunteista saa aivan uusia merkityksiä. Kuten esimerkiksi ilo.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.