Varhaisimmat pallopelini taisin pelata omalla päälläni, kun yksivuotiaana twistaamaan harjoitellessani  kompastuin sukkiini ja löin pääni lattiaan. Tämä tapahtumasarja toistui kuulemma huomattavan usein. Tanssiharrastukseni on myös saattanut saada alkunsa näistä ensiaskeleistani.

Pallopelit eivät ole olleet minulle läheisiä tai addiktoivia samassa määrin kuin tanssi tai juoksu. Aikuisiällä olen yhden viikonlopun viettänyt tenniskurssilla. Tein parhaani ja ainakin sen minkä voin sillä seurauksella että opettaja nimitteli minua rämäpääksi. Tenniksestä ei tullut minulle harrastusta. Jalkapalloa tms  en ole potkinut muuta kuin omien lasten kanssa.

Erään naisporukan kanssa kävimme pelaamassa koripalloa yhden kesän ja syksyn ajan joskus 1990-luvun alussa. Olimme oikein vuokranneet kentän käyttöömme. Joukkueemme jäsenet luottivat pelitaitoihini enemmän kuin minä, joka inhoan kategorisesti kaikkia kontaktilajeja. Minusta tehtiin aina hyökkääjä, ilmeisesti liikkeideni liukkaus kompensoi fyysisen lihasvoiman ja pituuden puutteita. Ja osasin minä aika hyvin heittää koreja. Harrastuksemme laantui kun osa joukkueen jäsenistä tuli raskaiksi. Se oli muuten hämmästyttävä vauvabuumi. Viidestätoista naisesta peräti seitsemän aloitti pesänrakennuspuuhat samana vuonna. Olikohan koriksen peluullamme jotain osuutta asiaan... tuskin.

Sen sijaan squash, eli kavereiden kesken kössi, kuului elämääni peräti muutamia vuosia. Työnantajani maksoi puolentoista viikkotunnin verran pelivuoroja, ja pelitovereiden kanssa sitten varasimme omalla kustannuksella lisää aikaa. Kävin pelaamassa suhteellisen säännöllisesti pari kolme kertaa viikossa.

Alkuun pelimme olivat aikamoista söhläämistä. Tunsimme pelin säännöt pintapuolisesti ja koetimme vain pitää pallon ilmassa ja liikkeellä niin pitkään kuin mahdollista. Pistelaskut unohtuivat usein kokonaan.

Tilanne kuitenkin muuttui kun peliseurueemme sai idean osallistua viikonlopun mittaiselle squashin peruskurssille Vierumäen urheiluopistolla. Kurssin jälkeen pelit muuttuivat huomattavasti antoisammiksi: vauhtia tuli lisää ja opimme käsittelemään mailaa oikealla tavalla sekä kehitimme jonkinlaisen lyöntitekniikankin. Ennen kaikkea saimme tietoa siitä miten voimme harjoitella omin päin ja hioa tekniikoitamme. Pikku hiljaa pelitaitomme kehittyivät niin että pidimme pienimuotoisia turnauksia, joiden voittajia kaikki olimme. Juhlimme aina voittojamme asiaankuuluvalla loistokkuudella, eli menimme kapakkaan kittaamaan kaljaa. En ole koskaan elämässäni juonut niin paljon kaljaa kuin kössivuosina!

Oma perheellistymiseni päätti kössintäyteiset vuodet. Tuo koriskausi osui osittain päällekkäin niiden kanssa.

Kössi kehitti paitsi pallosilmää myös alaraajojen lihasvoimia, tosin nilkat olivat ajoittain kovilla. Pelin luonteeseen kuuluvat terävät liikkeet ja äkkipysähdykset. Balettikouluaikojen vaivat eivät onneksi uusiutuneet. Muutaman kolhun muistan saaneeni pelitoverin mailasta. Kerran sain pallon silmääni. Pakaralihakset ja alaselkä vahvistuivat kuitenkin mukavasti. Ylävartalon voimat kehittyivät jokseenkin toispuoleisesti, mailakäsi vahvistui eniten. Teimme kurssilla saamiemme oheiden mukaan tasapainottavia harjoituksia, mutta silti oikea käsivarteni oli selkeästi eri näköinen kuin vasen.

Lyöntitekniikassa on mielenkiintoista se, että kämmenlyönti tehdään ikään kuin jäykällä käsivarrella, lyönti on sivaltava ja liike lähtee selästä ja hartioista eikä käsivarresta, eikä missään tapauksessa ranteesta. Ote mailasta on kuin kättelisi jotakuta. Mailan grippi kulkee peukalohangan kohdalta. Ranteen on oltava koko lyönnin ajan suora. Suunnilleen sama pätee rystylyöntiin. Vierumäen kurssilla harjoittelimme satoja ja taas satoja lyöntejä. Ensimmäisen kurssipäivän jälkeen olimme kuin jyrän alle jääneitä; yllättävän paljon ihmiskehossa onkin lihaksia joita tulee käyttäneeksi vain silloin kun pelaa squashia jotenkuten oikealla tavalla. Kurssimme päätteeksi pidettiin turnaus, jossa sijoituin kolmen parhaan joukkoon naisten sarjassa. Pelaajia tosin oli vain seitsemän kappaletta.

Myös kössipalloissa on eroja. Mitä kehittyneempi pelaaja, sitä kovempi ja pomppivampi pallo. Pallossa on esim. sininen tai keltainen täplä kovuustason mukaan. Kävimme kurssin aikana katsomassa "oikeiden" pelaajien matseja. Niiden tempo oli aivan huikea. Tuntui käsittämättömältä että joku ehtii ensinnäkin näkemään valon nopeudella kiitävän pallon, ja toisekseen reagoimaan ajoissa, ottamaan oikeat askelet oikeaan suuntaan, lyömään ja vielä osumaan palloon.