Ensin tie vaikutti liian jäiseltä ja kuhmuraiselta vauhtihirmuiluun, ja suuntasinkin T1:lle aikomuksenani juosta sitten hiukan pidempään. Alusta muuttui yllättäen yhä tasaisemmaksi, joten käänsin suuremman vaihteen päälle. Ilmakin oli juuri sopivan rapeata vauhtikestävyyttä varten.
Hyvällä omallatunnolla painelin menemään. Tulehtuneeksi epäilty ruumiinjäseneni ei nyt sitten asiantuntevan lääkärin sekä ultraäänitutkimuksen mukaan olekaan tulehtunut vaan kyseessä on jokin harvinaisempi mutta täysin vaaraton tapaus. Ikävää vain oli kuulla, että olen popsinut kolme pitkää antibioottikuuria aivan turhaan! Mutta toisaalta taas, ainahan on hienoa tietää olevansa aivan terve, vaikka se tieto vaatisikin hintansa. Taidan silti vaihtaa lääkäriä.... Joka tapauksessa nyt ei enää tarvitse pelätä että treenailuista koituisi jotakin ylimääräistä harmia.
T0 maistui toisin sanoen oikein makealta. Niin tasainen alusta ei ollut, että olisin voinut päästellä täyttä vauhtia, mutta selkeästi tavallista vauhdikkaammin menin. Olin säätänyt sykemittarin basic-teholle, mutta taisi mennä high'n puolelle tämä lenkki :)
Uudenvuodenrakettien lähetyksen tiimellyksessä muljahtanut nilkkakaan ei vaivannut kuten pelkäsin.
2.1.2006
exe.time: 1.06/T0
ave: 151
kcal/fat: 519/35
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.