Pitkän kuivan kauden jälkeen juoksuinto voi olla huipussaan, mutta juoksukunto yhtä huono kuin itsetunto. Kuralammikosta kammetessa ainoa suunta on tietenkin ylös kuin astronautilla ainakin, mutta ihan tyhjyyteen ei voi ponnistaa. Vaikea osua mihinkään, jos maali puuttuu.
Kuten aiemmin hehkutin, ilmosin itseni lokakuussa pidettävään Sysimusta Satku –nimiseen kävelymaaotteluun mukaan. Pitkään on mielessä muhinut myös toinen kisa, nimittäin Joensuu Night Run 12 h. Ajattelin, että ilmoittaudun mukaan, jos paikkoja on jostain syystä vapaana vielä lokakuun lopussa. Tähän päädyin ensinnäkin siksi, että sitoutuminen kisasuunnitelmiin on juuri nyt sattuneesta syystä vaikeata. Peruutuksen ja sitä seuraavan maksimaalisen hatutuksen todennäköisyys on liian suuri. Kaikkea ei tietenkään elämässä saa eikä voi laskelmoida, jotkut asiat ovat väistämättömiä, kuten punainen nenä ja kuolema, mutta jos jotain vastaan aion vastaisuudessa tietoisesti paitsi laskelmoida myös toimia, niin nimenomaan hatutuksen määrä on listan kärkipäässä. Ja toiseksi siksi, että en ole osannut uskoa, että saisin itseni ajoissa niin hyvään kuntoon, että osallistumisessa olisi mitään mieltä. Sysimustan Satkun jälkeen olisi helpompaa päätellä, onko minusta 12 tunnin ultrakisaan, jossa tarkoitus on edetä pääasiassa juosten.
Mutta. Ajatus 12 h –kisasta (joka muuten olisi elämäni ensimmäinen) ei jättänyt rauhaan, vaan rupesin iltamyöhällä – ihan vaan huvikseni ennen saunaan menoa – tutkimaan juna-aikatauluja ja mahdollisia majoitusvaihtoehtoja. Kävi ilmi, että en varsinaisesti tarvitsisi majoitusta lainkaan, vaan reissu hoituisi myös niin, että aamulla lähden Joensuuhun ja heti seuraavana päivänä takaisin. Tietenkin sillä edellytyksellä, että aikataulut täsmäävät vielä marraskuussa ja että junalippuja on saatavilla. Pientä säätöä saattaa olla siis tiedossa, mutta kaikesta huolimatta ajatus alkoi tuntua kerrassaan houkuttelevalta ja toteuttamiskelpoiselta. Niinpä pistin saman tien ilmoittautumisen menemään.
Eli tässä sitä nyt ollaan. Tavoitteita on kaksi, ne on asetettu ja julkituotu, joten niitä ei enää tarvitse veivata eikä voivotella. Eikä ole kerrassaan mitään estettä sille, että tavoitteiden saavuttamiseksi ruvetaan tekemään töitä.
perjantai, 24. elokuu 2012
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.