Kuten aina ulkoilmassa järjestettävien urheilutapahtumien kohdalla,  monet tämän vuoden Masokistin Unelmaan ilmoittautuneet taisivat kisanalusviikolla tarkkailla säätilan kehitystä erityisen huolellisesti.  Niin minäkin. Tosin en ollut menossa osanottajaksi vaan järjestävän seuran jäsenenä huoltopuuhiin. Odotettavissa kuitenkin oli, että kisapaikalla viivyttäisiin aikaisesta aamusta aina iltaan asti, joten oli vähintäänkin oikeutettua toivoa poutasäätä.

Aurinkoinen aamu olikin rauhoittava näky, kun kello herätti minut huonosti nukutun yön jälkeen varttia vaille seitsemän.  Nukun aina huonosti, kun tiedän, että on herättävä epätavallisen aikaisin. Ja tiedänhän toki, että varttia vaille seitsemän ei ole edes mitenkään huomattavan aikaisin – mutta kun minä olen niin toivottoman surkea aamuihminen ja sen vastapainoksi aika hyvä yökukkuja.  Pikaisen aamupuuron ja –pesujen jälkeen olin kuitenkin ihan virkeä, joten ei muuta kuin kisapaikalle.

Huoltokatoksen rakentaminen oli edennyt jo pitkälle ja kisan osallistujia liikuskeli sen tietämillä omia huoltopisteitään radan varteen järjestellen ja keskenään kuulumisia vaihdellen.  Katoksen alla oli huoltopöytä jo lähes valmis, joten sijoitin kamppeeni  sopivaan nurkkaan ja aloin selvitellä, mikä on kupletin juoni.

Oli jo ennalta sovittu, että olisin ns. keittiötehtävissä, eli huolehtisin omalta osaltani, että juoksijoilla olisi kisan aikana juomia ja napostelupaloja saatavilla. Pöydälle oli aseteltu astioihin rusinoita, perunalastuja, banaaninpalasia, appelsiininlohkoja, suolakurkkuja, suklaapaloja, suola- ja kaurakeksejä ja namisekoitusta. Juomina oli tarjolla mustikkasoppaa, vettä ja dexalia aluksi ja myöhemmin myös kokista sekä vissyä. Juoksijoiden omissa pisteissä näytti olleen esillä kunkin yksilöllisiä herkkuja, joihin ovat tottuneet tai joita arvelevat jossain vaiheessa kisaa tarvitsevansa. Yleensä nämä ovat voileipiä, erilaisia juomia, kenties hedelmiä, sekä niitä urheilujuomia, joihin ovat harjoitellessaan mieltyneet.  Koskaan ei tiedä, mikä maistuu parhaiten pitkän reissun aikana. Panin kuitenkin merkille, että omia huoltopisteitä oli jonkin verran vähemmän kuin yleensä.

Lähtötohinat alkoivat ja juoksijat ryhmittyivät lähtöviivalle. Lyhyen reitti- ja toimintaohjeistuksen jälkeen lähtölaukaus kajahti ja letka lähti liikkeelle huoltajien ja kannustajien taputusten saattelemana. Aamusta meitä oli huoltopöydän takana kaksi ja päivän mittaan tuli lisää väkeä paikalle. Kierroslaskenta- ja tulospalvelupuolella väkeä oli enemmän, mutta heidän urakkansa olikin ihan eri tavalla kiireinen ja tarkkuutta vaativa.

Letka hajaantui varsin pian reitin varrelle, joten huollossa ei ihan tavatonta kiirettä aluksi ollut. Kisa kuitenkin eteni reippaasti ja sää lämpeni, joten juomatankkaus alkoi melkein heti. Saimme asetella mukeja ja kaadella juomia mukeihin melko vauhdikkaasti. Myös kiinteämmät muonat tekivät hyvin kauppansa viimeistään parin tunnin matkanteon jälkeen.

Kisa eteni ja juoksijoiden vauhdit alkoivat vaihdella. Puolenpäivän aikaan oltiin oltu jo neljä tuntia liikkeellä ja mukana radalla olivat myös Masokistin Minin osanottajat eli maratoonarit, jotka olivat startanneet kymmeneltä. Vilskettä ja vilinää toisin sanoen riitti ja kaikki käsiparit tarvittiin. Ihan koko aikaa ei ruuhkaisaa oloa ollut, vaan jano ja nälkä tuntuivat ilmaantuvan juoksijoille ikään kuin sykleissä. Sen verran sää lämpeni iltapäivän tunteina, että nestettä kului huomattavan paljon. Sitä noudettiin tarpeen mukaan lisää lähikaupasta.

Maratoonareiden alkaessa yksi kerrallaan tulla maaliin minut värvättiin kunniakirjojen kirjuriksi. Sekä Masokistista että Masokistin Ministä annetaan maaliin tulleelle juoksijalle kunniakirja, johon merkitään kisan päivämäärä, juoksijan nimi sekä tulos ja satasen juoksijoille kolmen parhaan osalta myös sijoitus niin miesten kuin naisten sarjassa.

Viimeisenkin maratoonarin tultua maaliin tilanne selvästi rauhoittui radalla. Oli jo iltapäivä, mutta edelleen varsin lämmin sää. Tämä näkyi vähitellen juoksijoiden olemuksessa. Väsymys painoi, mutta sitkeästi taivallettiin eteenpäin.  Nestettä ja ruokaa kului, mikä on pelkästään hyvä asia.

Ensimmäisenä maaliin tuli neljän tienoissa iltapäivällä Tapio Talvitie, joka voitti miesten sarjan jo viidettä kertaa peräkkäin. Hänen aikansa oli hieman yli kahdeksan tuntia. Tapio Talvitie ansaitsi tällä juoksulla myös Paloheinän Fakiirin arvonimen. Naisten sarjan voitti upealla suorituksella Johanna Renqvist, joka nuoresta iästään huolimatta on ehtinyt kilpailla jo monissa kisoissa. Hän pääsi maaliin alle kymmenen tunnin ajassa. Nämä tulokset, kuten muut Masokistin Unelman sekä Masokistin Minin osanottajien tulokset julkaistaan aikanaan Peräkylän Ponnistuksen nettisivuilla, kunhan ne sinne saadaan talletetuiksi.

Kärkipään saatua palkintonsa sekä kunniakirjansa ja poistuttua kisapaikalta monien taival vielä jatkui.  Kuuden ja kahdeksan välillä oli huoltopisteellä taas vilkasta, kun maaliintulijoita alkoi ilmaantua ikään kuin ryppäinä. Heidät kunniakirjoitettiin ja onniteltiin ja he poistuivat paikalta sitä mukaa. Rata hiljeni hiljenemistään. Taivaan pimetessä reitillä oli enää joitakin sinnikkäitä sissejä jatkamassa kisaa.

Heidän ajattelemisensa sai minulle melkein kyyneliä silmäkulmiin. Olen itse niin monta kertaa taivaltanut siellä metsän keskellä, usein yksin ja viimeisenä, laskien epätoivoisena kierroksia ja jäljellä olevaa matkaa. Ja harmistuneena siitä, että jotkut jo koko päivän ahkeroineet ihmiset joutuvat odottamaan, milloin jaksan raahata läskin ruhoni maaliin asti. Mutta kertaakaan he eivät ole antaneet minun keskeyttää, vaan ovat oman väsymyksensä unohtaen ja vaivojaan säästämättä pysyneet viimeiseen asti niillä sijoillaan ja rohkaisseet minua jatkamaan. Joka kerta olen kuin ihmeen kaupalla lopulta ylittänyt maaliviivan. Ilman heitä en voisi nyt nauttia fakiirin arvonimestä ja viiden maaliin kärsityn satasen sarjasta.

Tällä kertaa rataa kiersi viimeisenä kisan historian ensimmäinen Kaksinkertainen Paloheinän Fakiiri, joka saisi erikoistiploominsa tammenlehvin.  Tämän ainutlaatuisen arvonimen saa henkilö, jolla on tilillään peräti kymmenen maaliinkärsittyä Masokistin Unelmaa.  Tunsin – eikä vähiten aikoinaan osakseni saamani tuen ja luottamuksen ansiosta – että minun oli parin muun paikalle jääneen seuran jäsenen ja kannustajan ohella ehdottomasti oltava läsnä saattamassa kyseistä kilpailijaa maaliin asti. Hän, kuten fakiirin arvolle sopii, oli kuitenkin niin päättäväinen ja pelkäämätön kilvoittelija, että tukemme jäi  näennäiseksi. Hänen kisansa oli ollut vaikeahko alusta asti, mutta kehossa oli juuri niin paljon voimia jäljellä, että hän määrätietoisesti viimeisteli loput kierrokset  ja onnistui saapumaan maaliin vieläpä virallisen suoritusajan rajoissa. Onnittelut vielä kerran Kaksinkertaiselle Paloheinän Fakiirille tammenlehvin!

Ehkä vuoden päästä minäkin olen taas radalla, tavoitteenani vielä joskus saavuttaa tuo kadehdittava arvonimi.