Kun katsoo viimeisen kuukauden ajalta merkintöjä tässä blogissa, ei tavallaan yhtään hämmästytä, että viimeisimmästä maratonin mittaisesta lenkistä palautuminen tuntuu olevan verkkaista. Ei silti, että olo olisi yhtään huono tai kipeä, mutta palauttelulenkeillä on ollut pantava merkille, että jaloista ja oikeastaan koko olemuksesta on terävin puhti poissa. Siispä taitaa olla aika omistaa seuraavat kymmenen päivää palauttelulle kevyen tai hyvin kevyen kuntoilun sekä yleisen lepuuttelun merkeissä. Käytännössä tämä tarkoittaa pitkisten jättämistä enimmäkseen pois. 

Marrashaasteet pysyvät kuvassa mukana, jollei tilanne syystä tai toisesta muuta vaadi. Puolen tunnin kävelyn tai hölkän pystyy useimmiten toteuttamaan, jos ei muuhun arkeen sovitettuna niin vaikkapa yöllisenä unenetsintäpyrähdyksenä, joista olen taas syksyn tullen ruvennut nauttimaan. Joskus ihmetyttää itseäkin, että miksi kesäyö ei ole yhtä kutsuva lenkkeilyn kannalta kuin pimeä, kenties sateinen, sumuinen tai hyytävä syysyö. Kumpaankin sisältyy omanlaisensa haasteet, joista toiset eivät sulje toisia pois, mutta kuitenkin vain on niin, että katulamppujen valossa kiiltelevä autio katu ja pimeät kulmaukset vetävät minua puoleensa enemmän kuin valoisa iltataivas ja lempeä suvituulonen kaikkine mahdollisine pörriäisineen. Niin paljon kuin pörriäisistä muuten jaksan jauhaakin mm. täällä blogissani. 

Tulipa täytettyä jonkinlaisia pyöreitäkin. Havaitsin nimittäin - saatuani vihjeen eräältä juoksutoverilta - että Juoksija-lehdessä pidetään juoksijakohtaista tilastoa maaliin päästyistä maratoneista vuodesta 2005 alkaen. Sen tilaston mukaan minulla tuli sunnuntaina 40 maratonia täyteen. Tuohon lukuun eivät kuitenkaan sisälly kaikki ne toistakymmentä ultrakisaa, jotka olen enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi läpäissyt maaliin asti. Pari yli maratonin mittaista reissua oli huomioitu joko maratonväliaikana tai muuten. Jos noudatetaan sitä periaatetta, että jokaisesta maratonin tai sitä pidemmän matkan mittaisesta ns. virallisesta kisasta kertyy yksi tilastokelpoinen merkintä, oma lukuni olisi jo yli 50. Mutta tilastot ovat pelkkiä numeroita. Teot itsessään ja niistä syntyneet muistot ovat minulle henkilökohtaista historiaa ja minut kohdannutta todellisuutta, vaikka niitä ei johonkin julkiseen listaan olisi merkittykään. Ja olen kaikista niistä syvästi kiitollinen ja joistakin jopa iloisesti ylpeä. Jos ei ole tullut voittoa (ei itsestä eikä muista), niin aina on tullut kokemusta, parhaassa tapauksessa yhdessä muiden kanssa.

Toinen tilastoihin liittyvä asia, josta varmaankin olisi syytä olla ylpeä ja kiitollinen, on blogini kävijämäärien äkillinen nousu. Tai en oikeastaan tiedä edes, mistä asti kävijäluvut ovat olleet sillä tasolla kuin nyt ovat parhaimmillaan olleet. Vuodatuksen uusi, helppolukuinen kävijätilasto on ollut käytössä vasta vähän aikaa. Joka tapauksessa näyttäisi siltä, että näitä sivuja on enimmillään käyty katsomassa jopa yli 350 kertaa yhden vuorokauden aikana! Olen tästä ihmeissäni ja tietenkin jossain määrin imarreltu. Kuitenkin pieni ja häiritsevä epäilyksen maku on, että olisin joutunut kalastelun tms kohteeksi, jolloin nuo "kävijät" olisivatkin pahaisia botteja. Mutta: oli miten oli, on tietenkin kaikin tavoin hienoa ja ilahduttavaa, jos nämä raapusteluni joitakuita teistä, arvoisat lukijat ja kanssajuoksijat, miellyttävät sen verran, että säännöllisesti käytte lukemassa. 

Nyt vetäydyn valmistautumaan seuraavaan otteluuni, joka käydään Joensuu Areenan mondolla vajaan kahden viikon kuluttua. Kaappimaratoonarin "Liha vs. Sielu" on ikuinen taistelu, jonka ottelijoista edellinen aina yhtä heikko ja mukavuudenhaluinen, kun taas jälkimmäinen saattaa olla vahvempi ja karskimpi kuin tietääkään. Saa nähdä, mikä on totuus - kumpi voittaa.