Kevään ryskäyskät on selätetty ja kesäloma alkanut.
Loman ensimmäinen lenkki suuntautui pitkästä aikaa Paloheinään ja siellä 7,5 km:n pururadalle. Sää oli viileä ja pilvinen mutta poutainen, toisin sanoen juuri sopiva metsässä samoilua varten.
Otin käyttöön upouudet lenkkeilyvarusteet, joilla lahjoin itseäni loman kunniaksi siinä toivossa, että myös käyttäisin niitä. Hankin itselleni muutaman treenipaidan sekä kahdet eripituisilla lahkeilla varustetut trikoot (irvileuoille tiedoksi, että lahkeet olivat tietenkin keskenään samanmittaiset). Suomen kesässä tarvitaan yleensä aina myös pitkähihaista paitaa, joten ostin sellaisenkin.
Läksin sauvojen kanssa marssimaan kohti pohjoista.
Eilinen koelenkki pitkän tauon jälkeen osoitti, että kunto on hieman heikentynyt alkukevään ryskäyskiä edeltävään aikaan verrattuna, mutta jalka nousee kuitenkin vielä suht reippaasti. Nyt lomalla on aikaa treenata.
Saavuin Paloheinään ja huomasin, että golfkentällä oli suorastaan poikkeuksellisen paljon väkeä. Olisiko huono lomasää houkutellut ihmiset terasseilta harrastusten pariin. Tosin on golfkentälläkin terassi. Kyltin mukaan jopa avoin kaikille.
En kuitenkaan mennyt terassille, vaan sukelsin metsään.
Pururadan tuoksu nostattaa aina muistojen tulvan mieleeni. Lukemattomat kerrat olen Paloheinän reiteillä rämpinyt, milloin sateessa ja tuulessa, milloin helteisemmässä säässä. Pururata oli tärkein treenimaastoni, kun harjoittelin Vaajakosken maastoultria varten.
Purukate on nyt todella hyväkuntoinen, liekö uusittu hiljattain. Metsässä oli rauhallista ja viileää, jokunen lintukin jaksoi vielä laulaa. Sauvojia ei ollut liikkeellä mitenkään jonoksi asti, joten nautiskelin ja etenin rauhallista, omaa tahtiani jylhiä, ikivanhoja kuusia ihaillen. Hötkyillä ehdin myöhemminkin.
Komeita muurahaiskekoja oli rakennettu.
Kesäkuun kukkapaljous on jo mennyttä, mutta vihreää kauneutta on edelleen runsaasti, kiitos riittävän kosteiden kelien. Kielon lehtiä ja ketunleipiä.
Erikoisen näköistä sammalta tai jotain päälliskasvia kasvoi suuren kiven päällä, muistutti enemmänkin levää.
Kivikasvoksi ristimäni siirtolohkare oli paikoillaan ja näytti yhtä yrmeältä kuin aina.
Paloheinän huipun rinteillä horsmat kukkivat.
Heinäkuu on eläinlasten bongauksen aikaa. Viikonloppuna olimme kesämökillä, ja saimme seurata, kun mökin päädyssä olevan pesän jälkikasvu oli juuri lähdössä omille teilleen. Yksi poikanen päätyi lentoharjoituksiensa lopuksi kuistin aidalle pitämään lepotaukoa. Ei suostunut hymyilemään, mutta katsoi sentään kameraan. En viitsinyt maanitella pitkään, vaan jätin kaverin omiin oloihinsa. Tunsin myös emolintujen tuiman katseen niskassani.
Tämä hauraan oloinen olento seisoi Arabianrannassa rantakivellä eilen. Se oli niinikään emolintujensa tiukassa tarkkailussa. Lähistöllä mekasti hanhiparvi.
Kottaraisparvi oli myös laskeutunut Arabianrannan nurmikoille etsimään syötävää ja puuhailemaan kuka mitäkin.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.