Kiireetöntä menemistä on pidellyt lenkkirintamalla. Freet ovat saaneet ulkoilutusta aina kun olen kyennyt irrottautumaan erinäisistä velvoitteista, joita aikuisen, perheellisen, työssäkäyvän ihmisen elon tielle on säännöllisin välimatkoin kasattu. Säiden puolesta olisi matkaa taittunut enemmänkin. Kevät on hellinyt aurinkoisilla, raikkaan tuulisilla ja vähäsateisilla ulkoilukeleillä. Kesä on lähempänä kuin kertaakaan aiemmin tänä vuonna :)

Helatorstaiksi ja sitä seuraavaksi viikonlopuksi on luvassa hieman osittaista tai voisiko sanoa etävapaata, mutta vastapainoksi myös monenlaista arkista ja aikaaviepää puuhastelua. Lenkkeilyä yritän päästä harrastamaan niin paljon kuin mahdollista. Onneksi illat ovat valoisia ja pitkiä, niistä tulee heti pari ylimääräistä toimintatuntia jokaiseen päivään. 

Lauantaina juostiin Lohjalla Seppo Leinosen Ystävyysultra, eli 6 tunnin kisa radalla. Kisassa rikottiin sekä naisten että miesten Suomen ennätykset 6h-ratajuoksussa. Naisten sarjan voitti Tarja Antell SE-tuloksella 68,787 km ja miesten sarjan Jyrki Kukko niinikään SE-tuloksella 81,925 km. Kisoissa tehtiin myös muita upeita tuloksia sekä ennätyksiä, joista voi lukea tarkemmin täältä  Onnittelut kaikille mukana olleille!

Eilen tiistaina päättyi myös 9.5. alkanut Unixport 48 H and 6 D International Ultramarathon Challenge -kisa Balatonjärvellä Unkarissa. Kisassa oli mukana myös suomalaisia molemmissa kisoissa. Tulokset ovat nähtävissä täältä  6 D-kisassa oli myös joukkuekisa, jossa Suomen joukkue sijoittui hienosti viidenneksi yhteistuloksella 1737 kilometriä. Onnittelut mahtavan urakan suorittaneille!

Kaappimaratoonari toivottaa hyviä kelejä niin kuntoilua kuin mitä muuta tahansa toimintaa viikonlopuksi kaavaileville! 

Taas tekee mieli kirjoittaa Freestä. Ne ovat inspiroivat lenkkikaverit.

Eilinen rämpiminen kismitti niin, että tänään päätin kostoksi hölkötellä vähän tavallista pidemmän lenkin - ainakin puolipitkän. Aikataulut eivät sallineet työmatkalenkkeilyä, joten heti kotiin päästyäni vedin Freet jalkaan, viritin Zeniin sopivaa rytmimusiikkia ja lähdin jolkottelemaan kohti Malmin lentokenttää.

Mietin mennessäni, minkälaista opettelua Freellä lenkkeily oikeastaan vaatii. Havaitsin, että sopivan juoksuasennon löytäminen vaatii pikemminkin vanhoista fraaseista poisoppimista kuin uuden ilmaisun opettelua. On todellakin luovuttava kaikenlaisesta pakottamisesta tai taipumisesta tuettujen kenkien tavalle "viedä" jalkaa. On osattava olla täysin rento, päästä varpaisiin asti. Huomasin, että koko ajan pyrin pitämään kovempaa vauhtia kuin vielä toistaiseksi pystyisin. Freet ovat hyvin kevyet kengät, joten menohalut varmaan jatkuvasti kasvavat jos ja kun kunto kohenee. Malttaakseni pitää vauhdin lihaskuntoni ja todellisen suorituskykyni tasolla rupesin kuvittelemaan todellakin juoksevani paljain jaloin. On varmaan itse kunkin mahdollista aavistaa, mitä vauhtia pystyisi juoksemaan hiekkaisella asfaltilla ilman kenkiä. Ainakin aluksi olisi jokaista askelta mietittävä tarkkaan.  

Sää oli todella kaunis, aurinkoinen ja lämmin ja olin onneksi älynnyt pukeutua sen mukaan. Capripituisissa trikoissa ja t-paidassa, jonka alla hihaton paita, tarkeni erinomaisesti. Viileä tuuli puhalteli ajoittain, mutta se tuntui vain virkistävältä. Pidin muutaman kävelytauon tunnin ja kolmen vartin mittaisen lenkin aikana vain siitä ilosta, että voin tehdä niin. Ja totta on, että Freet vaativat lihasvoimaa askelluksessa ihan eri tavalla kuin muut kengät. Puolen tunnin hölkän jälkeen reidet, pohkeet ja nilkat tuntuvat rasittuneilta, tosin pelkästään hyvällä tavalla. Hiekka on tässä mielessä armeliaampi alusta, sen olen myös jo huomannut.

Valimotien alussa sattui talvella liikenneonnettomuus ja nuori mies menehtyi. Onnettomuuspaikalla on yhä hänen läheistensä ja ystäviensä tuomia surunvalittelukortteja, kynttilöitä ja kukkia, tosin ne kaikki ovat jo sään ravistamia. Kukat ovat kuihtuneet ja kynttilät kaatuneet ja valuneet surullisesti maahan. Talvella paikka oli kauttaaltaan likaisen, rapaisen lumen ja jään peittämä. Lumien sulettua paljastui musta maa. Mutta nyt ei rumuudesta ollut tietoakaan, vaan kaikkialla levittäytyi vihreänvalkoinen vuokkojen meri.

Äiti onneksi kertoi, että tulee tällaisiakin päiviä.

Sää oli aamusta asti kaunis kuin mikä, joten päätin verrytellä kuulailun ja moppailun jumittamaa kroppaani pienellä työmatkalenkillä. Päivä kului tiiviisti peffa kiinni työtuolissa, joten lähtöhetkellä olo oli väsynyt, nuutunut ja palelikin oudosti. Lisäksi totesin jumin olevan sitä luokkaa, että verryttelyä varten olisi verryteltävä. Niinpä läksin kävellen matkaan.

Yritin virittää Zeniä sopivalle taajuudelle kuunnellakseni radiota, mutta härveli ei suostunut käynnistymään millään. Rämppäsin virtakytkintä, kunnes lopulta sain jotain tekstiä näkyviin. Zen varoitti virran olevan vähissä. Olisi pitänyt uskoa sitä.

Ensimmäisen kilometrin jälkeen otin muutaman hölkkäaskelen. Syke hyppäsi välittömästi kurkkuun kiinni ja keuhkoputket tuntuivat kutistuvan hammastikun paksuisiksi. Vaihdoin takaisin kävelyyn. Jalat ja takapuoli painoivat ja päivän viimeinen kahvikupillinen pyrki väärää kautta ulos vatsasta. Vuorovedoin taitoin sitkeästi parin kilometrin matkan vaihtaen etenemistyyliä aina liikennevalopysähdysten mukaan. Lopulta meno alkoi edes vähän sujua ja käännyin radanvarren väylälle, mutta jo sadan metrin jälkeen havaitsin sen olleen paha virhe. Väylä oli - kuten aina tähän aikaan vuodesta - pyöräilijöiden valtakuntaa. Niinpä kaarsin Eläintarhan kohdalla takaisin jalkakäytäville.

Pikkuhiljaa tankkimainen olo helpotti ja hölkkä alkoi tuntua hyvältä. Olin kuitenkin hikoillut kaikki vähätkin voimani pihalle, joten sen enempiä ihmettelemättä hölkkäsin kotiin niin pian kuin pääsin. Ehkä huomenna jo taas kulkee paremmin.

Vappuviikonloppu oli säiden puolesta ainakin täällä etelärannikon tuntumassa mitä parhainta lenkkeilyaikaa. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja keväinen merituuli puhalteli vuodenaikaan nähden leppeästi. Omaan ohjelmaan ei lenkkeilyä ikävä kyllä paljonkaan mahtunut.

Viikonloppu meni pihatöiden parissa. Talven aikana ränsistyneet nurkat, polut ja kulmaukset oli saatava edustavampaan kuntoon heti. Ulkoilua kertyi siinä puuhassa paljon, nelisen tuntia päivässä, eikä tuo liikuntakaan kaikin osin ihan kevyttä ollut vaan kävi hyvin lihaskuntoilusta. Taukojen aikana oli tietenkin rattoisaa siemaista kylmä juoma ja seurailla ympäriinsä säntäilevien perhosten ja pörriäisten liikkeitä. Kotitalon takana metsikössä pesii myös huomattavan aktiivinen ja äänekäs rastasyhdyskunta. Ne puolestaan seurailivat meidän ihmisten liikkeitä hyvin tarkkaan. Jos haravoidessani kulkeuduin turhan lähelle metsikön reunaa, heti ilmaantui lähipuiden oksille pari hermostuneen oloista räkättiä tai mustarastasta. Ne tuntuvat kykenevän jonkinlaiseen yhteistyöhön.

Vapunaatto kului osittain työvelvollisuuksissa, tosin etäluonteisesti, ja vapunpäivä taas perinteen mukaan Kaivopuiston lakkimeressä navigoidessa. Piknik-seurueita on nurmikoilla vuosi vuodelta enemmän. Pahin kilpavarusteluaika näyttää tosin olevan ohi ja mm. musiikkilaitteistot olivat vähemmän tehokkaat kuin monena aiempana vuonna. Vessajonot sen sijaan näyttivät ennätyksellisen pitkiltä, johtuisiko kauniin sään inspiroimasta, runsaasta virvokkeiden nauttimisesta. Kiltisti juhlijat kuitenkin sinnittelivät ja bajamajojen ovet kävivät kiitettävän tiuhaan. Osaamme nähtävästi hädän hetkellä ottaa myös toiset hädänalaiset huomioon. Puiston vakioasukkaiksi tulleet hanhet olivat kertyneet rykelmiksi minne ikinä mahtuikaan, rantakiville, puiston edustan saarille. Ne hälisivät närkästyneinä kun niiden tavallisesti hallitsemat alueet olikin yhtäkkiä vallattu.

Jonottaminen on meille suomalaisille ominaista puuhaa. Pidämme järjestyksestä ja tasa-arvoisesta kohtelusta ja julkisia palveluita saamme osaksemme siinä järjestyksessä kuin meidät on joko omasta tai auktoriteettien puolesta asetettu. Minutkin on uusimpien tietojen mukaan nyttemmin asetettu leikkausjonoon. Viime päivityksessäni oletin, että tositoimiin ryhdyttäisiin hoitotakuun rajoissa joskus syksymmällä. Yllätys oli, kun jonohoitajalta sitten kuulin, että odottavat minua asiakkaakseen jo kesäkuun alussa. Yllätys oli sekä miellyttävä että hankala. Miellyttävää on tietenkin se, että pääsen (toivottavasti tällä kertaa lopullisesti) piinaavista vaivoistani. Hankalaa on se, että joudun nyt kohtalaisen nopealla aikataululla järjestämään monen monta asiaa. Sairauslomaa operaation jälkeen on potilasohjeen mukaan luvassa 1 - 5 viikkoa ja tosiasia on, että operaatio suoritetaan alueella, joka on olennainen esim. istumisen ja myös yleisen liikuntakyvyn kannalta. Edellisellä kerralla sairauslomaa tuli neljä viikkoa.  Kaikenlainen ponnistelu ja rehkiminen on myös kiellettyä jonkin aikaa leikkauksen jälkeen. Kevyttä liikuntaa, kuten rauhallista kävelyä tms on lupa ja myös suositeltavaa harrastaa voinnin mukaan. Hankalaa on myös se, että sairausloman lopullinen pituus selviää vasta leikkauksen jälkeen. Rohkaisevaa on, että edellisestä vastaavantyyppisestä leikkauksesta kuntouduin varsin nopeasti. Tällä kertaa tilanne on hieman erilainen, eikä ole varmaa, miten se vaikuttaa leikkauksen toteutustapaan ja sen myötä toipumiseen.

Kuukauden verran on kuitenkin vielä armonaikaa viettää urheilullisia hetkiä uskollisten lenkkikavereideni Zenin ja Freen kanssa. Parasta lienee yrittää ottaa tulevista viikoista irti niin paljon kuin mahdollista.
 

Nyt on muutama lenkki Freellä vedetty. Käsitykset eivät ole paljoakaan muuttuneet neitsytmatkan jälkeen. Vaikutelma on edelleen, että Free jättää ainakin minun anatomiallani varustetun ihmisen nivelet rauhaan. Tosin olen pitänyt äärimmäisen maltillista vauhtia (yhtä lenkkiä lukuunottamatta, jolloin kaatosateessa päädyin noin kilometrin matkalla jonkin verran lisäämään kierroksia kun sattui sopiva suora reitille). Rasitus kohdistuu mukavasti vain lihaksiin, jotka tuntuvatkin lenkin jälkeen juuri sopivasti työtä tehneiltä. Venyttely, kevyt hieroskelu ja rentouttava hölskyttely ovat osoittautuneet kokeilujen jälkeen entistäkin tärkeämmäksi huoltotoimeksi. Kahvakuulaa olen myös heilutellut säännöllisesti. 

Terveysrintamalta kuuluu sen verran uutta, että säästyin maanantaiksi kaavaillulta hoito-operaatiolta, jota siis olisi seurannut ainakin viikon mittainen rasitus- ja ponnistelukielto. Tämä tuntui hyvältä käänteeltä etenkin sillä hetkellä maanantai-iltana, kun oletetun sohva-arestin ja kipulääkkeiden popsimisen sijaan venyttelin koipiani, pakkasin tiistaiksi lenkkikamppeita ja mietin tulevan viikon lenkkisäitä. Jos joku arvoisista lukijoista ja/tai kanssajuoksijoista on lapsuudessaan joskus yllättäen välttynyt uhkaavalta, ankaralta rangaistukselta, hän tietänee, miltä minusta tuntui. 

Kääntöpuolikin asiassa on. Se valkeni minulle, kun lääkäri tutkittuaan tilannetta totesi viileän rauhallisesti: "Tätä voitaisiin nyt kuitenkin katsoa leikkaussalissa."

Niinpä sain muutamien potilas-, hoito-  ja muiden ohjeiden lisäksi käskyn palata kotiin odottamaan jononhoitajan yhteydenottoa. Hän lähestyisi puhelinsoitolla tai kirjeellä mahdollisimman pian. Tietämäni mukaan jonot ovat näihin ei-kiireellisiin operaatioihin tavanomaisen pitkät, joten ennen syksyä tuskin mitään tapahtuu. Aika näyttää. Sairausloman pituus mitattaneen viikoissa eikä päivissä. Mutta siihen asti treenit jatkuvat normaalisti.