Kuten tarkkasilmäiset lukijat ja kanssajuoksijat ovat saattaneet havaita, Vuodatuksessa ja sitä myöten myös Kaappimaratoonarin blogissa on ollut jonkin aikaa hyvin hiljaista. Syynä tähän ovat olleet vaativat huolto- ja korjaustyöt, joita blogipalvelun taustalla on tehty. Nyt työt on saatu päätökseen, hiljaisuus on päättynyt ja kirjoitukset voivat jatkua.


Erinäiset haasteet ovat edenneet tasaisesti kohti huipennuksiaan.


30 päivän lenkkeilyhaasteessa on meneillään 27. päivä ja toistaiseksi putki ei ole katkennut. Perjantaina haaste päättyy. Kieltämättä lepopäivä olisi tarpeen jo nyt, mutta ei tässä vaiheessa enää voi antaa periksi. Ihan joka päivä en ole hölkännyt, vaan joinakin päivinä olen kävellyt sauvojen kanssa tai ilman, alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Eräänlainen huipennus tälle urakalle nähtiin viime torstaina, kun tein tähän asti pisimmän Arena-treenini. Tasan sata kierrosta mondolla taittui hieman alle kuudessa tunnissa. Matkaa kertyi noin 41 kilometriä. Tarkkaa kilometrimäärää on vaikeata laskea, koska etenin enimmäkseen 4. radalla, jolla on joidenkin mittausten mukaan pituutta n. 413 metriä ja osan matkasta 1. radalla, jolla mittaa on n. 390 metriä. Rataa on käytännössä aina pakko vaihdella muun liikenteen takia. Kisavauhtini taitaa silti olla kohtalaisen hyvin hiottu ja päätetty. E24:lla edetään pääsääntöisesti sisintä eli 1. rataa pitkin.


On kuitenkin todettava, että noin lyhyen radan kiertäminen on aivan tavattoman tylsää, puuduttavaa ja uuvuttavaa puuhaa. Siitä ei pääse mihinkään. Torstaina minulla oli kaikeksi onneksi ilonani juoksutoveri peräti kahden tunnin ajan. Kiitokset vain vielä kerran juttukaveruudesta ja vauhdin- sekä seuranpidosta, jos tätä satut lukemaan!


Kaikki muut hölkkäilytreenit ovatkin hoituneet ulkoilmassa. Jäiset, muhkuraiset ja kumpuilevat tiet sekä lumiset, ajoittain sateiset ja tuuliset meri- ja kaupunkimaisemat ovat tuntuneet virkistävältä vaihtelulta Arena-puudutusten jälkeen. Tänään taivaalta tulvii jälleen niin paljon lunta, että iltapäivän työmatkalenkkiin tulee runsaasti ylimääräistä haastetta. Tosin jo aamusta alkoi siltä, että mukaan pyrkii kaikenlaista tavaraa sen verran, että ripustan selkääni ison repun, otan kävelysauvat ja marssin reipasta vauhtia kotiin.


Äijä- ja Akka-haasteet ovat myös edenneet, hitaasti mutta varmasti. Tänään on haasteiden 30. päivä, eli illalla työmatkalenkin jälkeen odottaa 30 burpeen urakka. Viisi kuuden liikkeen sarjaa lienee hyvä tapa kohdata päivän haaste (ainakin eilen se onnistui). Joinakin päivinä olen tehnyt liikkeitä jonkin verran enemmän kuin haasteen vaatimat määrät, lähinnä harjoitellakseni tekniikkaa, joka ei tunnu olevan täysin hallussa vieläkään. Pyrin siksi tekemään liikkeet riittävän hitaasti, eli en ollenkaan samalla tavalla kuin monissa videoissa, joita netissä tämän asian ympärillä on viime aikoina levinnyt. Teen liikkeet ainakin alkuun töksähdellen, ns. vaihe vaiheelta (kyykkyyn, lankku, polvet maahan, punnerrus, polvet maasta, lankku, takaisin kyykkyyn, hyppy). Muutamat viimeiset liikkeet yritän tehdä nopeammin ja ”sulavammin”, jos vain päivän kunto antaa myöten. Monesti burpeet jäävät myöhään iltaan, ja pitkänkin lenkin jälkeen, jolloin terävyys ei ole enää parhaimmillaan. Hötkyilemällä saisin kuitenkin todennäköisesti vain vammoja aikaiseksi. Vatsalihasliikkeitä olen tehnyt hieman vapaammalla rytmityksellä ja niinikään hieman enemmän kuin on vaadittu. Burpee-haasteessa ei toisaalta olla vielä puolivälissäkään, ja sen vaatimustaso vain nousee päivä päivältä, joten turhaa brassailua lienee ainakin tämän Kaappimaratoonarin kaikessa kankeudessaan syytä välttää.