Sää oli eilen illalla viileänlainen, mutta siitä huolimatta päätin juosta salille. Pukeuduin lämpimästi siltä varalta, että matka menisi kävelyksi. Niinhän siinä tietenkin kävi. Lonkassa kirveli sen verran kipurajan yläpuolella, että lopetin hölkkäämisen jo puolimatkassa. Olin paketoinut reiden ja lantion tiiviisti, mutta ei siitä ollut juurikaan apua juoksussa. Salitreenissä sen sijaan oli.

Ihan aluksi käytiin läpi hengitysharjoituksen tekniikkaa ja filosofiaa vielä tarkemmin. Lämmittelynä oli karhunkävelyä ja kaatumisharjoituksia. Ylösnousut eivät olisi onnistuneet ilman tukisiteitä. Erityisen onnistunut viritys oli tiukasti mahaa ja peppua tukeva sukkahousujen housuosa. Se piti siteen visusti paikoillaan ja osaltaan tuki lonkan ja ristiselän seutuja, joita on vaikea saada millään siteillä hallintaan. Hieman jouduin lintsaamaan muutamassa kohdassa, mutta opettaja suhtautui onneksi ymmärtäväisesti.

Lisäksi treenasimme kaikkia kymmentä tähän asti opeteltua ip-tekniikkaa. Haastava oli harjoitus, jossa ne oli parin kanssa tehtävä kaikki peräkkäin yhdeltä puolelta. Järjestys oli vapaa, kuulemma jokaiselle harrastajalle kehittyy omat "muistisäännöt". Tulevassa vyökokeessa ei edellytetä vielä kaikkien tekniikoiden ulkoa osaamista, mutta myöhemmin kyllä. Tekniikoita tulee koko ajan lisää,  joten jo tässä vaiheessa on paras totutella muistamaan edes nämä helpoimmat. Kohtalaisen hyvin muistin peräti seitsemän tekniikkaa, ja loput kolme palasivat mieleen, kun nuorempi ja teräväpäisempi parini ystävällisesti auttoi minua pienin vihjaisuin.

Lopuksi harjoittelimme tekniikoita in action, eli viidestä läsnä olleesta oppilaasta yksi vuorollaan joutui muiden höykytettäväksi ja puolustautumaan tekniikkojen avulla. Kiirettä piti, mutta taisin onnistua jonkun tekniikan tekemään edes jokseenkin oikein. Treenin jälkeen rauhoitettiin mielet pitkän meditaation avulla.

Kotimatka taittui bussin kyydissä.