Onpa taas hauskaa tulostella junalippuja. Tuntuu, kuin edellisestä kisareissusta olisi jo ikuisuus. Hassen Lokamaratooni oli tietenkin myös kisa, mutta reissun tekee se, että joutuu vähän reissaamaan muutenkin kuin HSL:n busseilla. Hassemaratooneille, samoin kuin PHM:lle pystyisin halutessani kulkemaan kotoa myös jalkaisin. Eri asia on, miten mielekästä se kulloinkin olisi.

Valmistautuminen tähän Wihan kilometreillä odottavaan suoritukseen, samoin kuin muutaman viikon päässä siintävään Joensuu Night Runiin on sujunut tavanomaisen epätasaisesti. Ulkoiltu on, yritetty noudattaa jonkinlaista nousujohteisuutta, mutta kuten tavallisesti, suuri osa lenkkeilystä on ollut enemmän tai vähemmän terapeuttista, liikettä, joka on ollut lääkettä niin keholle kuin mielelle. Jonkin verran ns. laatuakin olen silti mielestäni onnistunut ymppäämään tavallisen hölkkäilyn sekaan. Voisin toisin sanoen sanoa, että olen aika hyvin pysynyt tuossa taannoin laatimassani ohjelmarungossa, mitä tulee määräpainotteisen harjoittelun määrään. Tämän syksyn eräänlainen juhlakausi erinäisine herkutteluineen ja illanviettoineen on ollut ehkä tavanomaista intensiivisempi, mutta ainahan pieni tankkaaminen kuntoiluun kuuluu. Hyvää mieltä ja rentoa oloa voi tankata siinä kuin ruokaa tai juomaakin. Juoksut ovat olennainen osa elämääni, mutta niin on moni muukin asia, ja aivan erityisesti elämääni kuuluvat ihmiset, perhe ja kaverit, olivatpa juoksusellaisia tai eivät. Sosiaalinen elämä vaatii juoksuharjoittelusta ehkä osansa, mutta ei se ole ikinä ollutkaan mikään menetys, vaan mitättömän pieni kustannus suuresta ilosta; voisipa sanoa, että jatkuvuuden hinta. Viime kädessä on sitä paitsi kyse myös ajankäytön suunnittelusta ja kyvystä (tai halusta) mukautua. 

Jonkin verran vaikutusta on myös ollut painonhallintaprojektillani. Tähän mennessä on pudonnut parisen kiloa. Vähältähän tuo kuulostaa, mutta noudattanee yleisesti järkevänä pidettyä puolen kilon viikkotahtia. Kehonkoostumus on ainakin näppituntumalta hieman muuttunut parempaan suuntaan. Ruhoa tuntuu olevan päivä päivältä helpompi raahata perässään (sielu tuntuu aina kulkevan vähän edellä). Mikään soppaluu en ole koskaan ollutkaan, ainakaan enää sen jälkeen, kun täytin 10 vuotta, mutta hieman napakampi voisin joistakin kohdista nähtävästi olla. Kuten olen tainnut joskus aiemmin todeta, ruumiinrakenteeni lienee suomalaiselle naispersoonalle aika ominainen: jonkin verran reitevä, rintava ja persevä. Nyt vanhemmiten tuntuu, että hartiat ja selkä ovat korostuneet. En silti ole mitenkään atleetti, paremminkin kotletti. Perusrakennepalikoihin sinänsä ei kai voi merkittävästi vaikuttaa ilman kirurgin sahaa, siivilää ja veistä tai vähintäänkin eläimellistä salitreeniä mahdollisine kemikaaleineen, mutta siihen voi kotioloissakin vaikuttaa, minkälaisesta aineksesta nuo sanotut ruumiinosat muotoutuvat. Tämä onkin pääasiallinen tavoitteeni: päästä turhasta läskistä eroon. Laardikerroksen alla on kuitenkin (tai ainakin haluan uskoa niin) jonkin verran myös tiukempaa tavaraa, valmista lihasta ja/tai lihakseksi nopeasti muuttuvassa muodossa olevaa pöppöä. Terveydellisiäkin syitä on. Ikäisilleni tyypillisesti on olemassa vaara, että ylimääräinen rasva kerääntyy sisäelinten, erityisesti sydämen ja maksan sisään ja ympärille. Tämä riskaabeli aines on kuitenkin tiettävästi mahdollista kadottaa esimerkiksi juuri aerobisen liikunnan avulla. Jonkin verran rasvaa sopii aikuisen naisen kehossa kuitenkin olla, kuten olen antanut itselleni kertoa.

Tämä viikko menee näillä näkymin Wihan kilometrien treenireissuun valmistautuessa. Normaalit lenkit aion hölkätä läpi ilman minkäänlaista rehkimistä. Käyköön tällä erää keventelystä.