Viime torstain kuntonyrkkeily vaihtui kahvin ryystämiseen vanhempainillassa, jonka ajankohta oli päässyt livahtamaan mielestäni, mutta onneksi jälkikasvu on minua skarpimpaa laatua.
Perjantaina minulla oli kunnia osallistua kerrassaan historialliseen tapaukseen: perheemme jäseniä oli peräti kolmin kappalein yhdessä lenkkeilemässä. Lähdimme töiden jälkeen poikien kanssa läheiselle urheilukentälle hölkkäilemään kukin omaan tahtiimme noin tunnin ajaksi (broilerinkoivet paistuivat sillä aikaa uunissa). Itse hölkkäilin reipasta vk-vauhtia kolme noin neljän kierroksen satsia lämmittelyineen ja loppuverryttelyineen. Toisella pojista on lähiaikoina uhkaamassa cooperin testi, jota varten hän haluaa harjoitella juoksemista. Toinen lähti mukaan arvatenkin vain siksi, ettei halunnut olla toista huonompi. Sää oli hyvin lämmin, ja tunnin jälkeen kentältä poistui kolme hyvin hikistä ja janoista hölkkäilijää, vaikka vesipullot oli muistettu paitsi täyttää myös ottaa mukaan. Broilerinkoivet onnistuivat ja maistuivat kunnon liikuntarupeaman jälkeen erinomaisen hyviltä.
Lauantaina palkitsimme itsemme viettämällä siivouspäivää. Kämppä on ollut kuin pommin jäljiltä koko kesän, ja nyt vihdoin saimme itsestämme irti siivousurakkaa edes sen verran, etteivät telkkarit tms ole enää välittömässä vaarassa syttyä tuleen.
Sunnuntaina oli vuorossa löntystelyä pitkin Helsingin rantoja erinomaisen kauniin sään vallitessa. Illalla olimme katselemassa FC-Lahti - Gnistan -fudismatsia, joka suureksi harmiksemme päättyi hyvän taistelun jälkeen Gnistanin tappioon.
Tänään kävelin reippaasti töihin. Heräsin huonosti nukutun yön jälkeen niin aikaisin, että päätin käyttää aurinkoisen (tummien sadepilvien kuitenkin lymytessä taivaanrannassa) aamun tarkkaan hyväkseni. Aikaa aamulenkkiin kului puolisentoista tuntia. Iltapäivällä ajelen polkupyörän vihdoin kotitalliinsa rantareittiä pitkin, mikäli sää sallii.
Viikonloppuna juostiin Ruotsin Skövdessä 48 tunnin kisa, jossa suomalainen Mikael Heerman teki mahtavan upean tuloksen 356,984 km. Tulos on uusi Suomen ennätys. Onnittelut!!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.