Maanantai oli varsinainen urheilupäivä.

Aamulla hölköttelin töihin. Aurinko oli nousemassa ja syysaamu oli huikean kaunis, mutta toivottoman pölyinen ja nokinen. Autoton päivä ei nähtävästi ollut innostanut ihmisiä liikkeelle jalkapelillä saati sitten julkisilla kulkuvälineillä. Tyyni sää vielä pahensi asiaa. Juostessani kurkin sivusilmällä Mäkelänkadulla jonossa seisoviin autoihin: tällä kertaa aivan jokaisessa autossa istui tasan yksi ihminen. Mutta minkäs teet jos asut jossain Keravan perukoilla ja työpaikka on keskustassa tai vaikkapa Sörnäisissä tai Kampissa. Ja varmaan moni vie matkan varrella lapsia tarhaan ja kouluun, heittää puolison tai naapurinrouvan töihin, vie ruohonleikkuukoneen huoltoon ja hakee mummolta lääkereseptin jne jne.

Iltapäivällä juoksentelin sitten kotiin ja laitoin ruoat perheelle, joka lähti kuopuksen fudismatsia katsomaan. Minä pakkasin reppuun vaihtovaatteet ja lähdin kävelemään kohti salia.

Iltaa kohti oli tuullut sen verran että ilma oli raikastunut. Salilla sen sijaan ei tuullut eikä niin ollen ollut kovin raikasta. Mutta se kuuluu kaiketi asiaan. Pitkään ulkoilmaliikuntaa harrastaneena joutunen aika kauan totuttelemaan sisällä rehkimiseen.

Tunti kului nopeasti. Tällä kertaa ohjaksissa oli oma nuori naisopettajamme, joka enempiä ihmettelemättä lyhyen esittelyn jälkeen pisti meidät oppilaat töihin.

Ohjelmassa oli mattotyöskentelyä. Teimme erilaisia etenemisharjoituksia, ryömien ja kontaten, eli mm. alligaattorikonttausta sekä kuperkeikkoja niin eteen- kuin taaksepäin. Oli hämähäkkikävelyä etu- ja takaperin, siten, että napa pidettiin mahdollisimman kaukana lattiasta, ja jokin jännittävä liike, jossa ensin kohotetaan lantiota ja sitten hartioita ja siten edetään sivuttain. Hyvää vatsalihasharjoitusta olivat nämä liikkeet. Ja kävivät myös lämmittelytreenistä.

Tarkoituksena oli totutella liikkumaan lattianrajassa. Siitä olikin helppoa edetä tunnin pääaiheeseen, eli  mattopainiharjoituksiin. Olin pyörtyä kauhusta kun lueteltuaan mattopainin säännöt opettaja hymyillen kehotti meitä ottamaan parin ja ryhtymään painimaan. Onneksi sain parikseni hieman tutumman neitokaisen, joka on ollut alusta asti mukana ja jonka satun tuntemaan myös muuta kautta.

Parini oli aika paljon kevyempi ja hennompi kuin minä, mutta saimme silti hyvin harjoiteltua erilaisia sidonnasta irtipyristelemisiä ynnä muita kuvioita. Myöhemmin pareja vaihdeltiin. Oli hyödyllistä totutella erilaisiin vastustajiin ja käytellä voimiaan eri tavoin. Pääsin toteamaan, etten ole tyystin unohtanut kaikkea lapsena veljien kanssa painiessa opittua.

Tunnin päätyttyä me oppilaat olimme hengästyneitä ja hiestä märkiä, eikä opettajakaan tainnut päästä ihan helpolla. Painiminen on raskasta puuhaa. Itsepuolustuslajin harjoittelussa myös ilmeisen tärkeä taito, puhumattakaan tositilanteesta. Täytyy kyetä ottamaan kiinni ihmisestä niin että ote pitää, ja tarpeen vaatiessa vastata hyökkäykseen ja satuttaakin toista. Siitä huolimatta minua hirvitti joka kerta kun piti ottaa toista kurkusta kiinni, vaikka tiesin, että toinen pääsee pälkähästä helposti, kun vain tietää miten.