Lapaluiden väliin osui äkäisen juhannusnoidan nuoli ja yltyvä ja uuvuttava kipu on kirvellyt sunnuntaista asti hartioiden, niskan ja käsivarsien tienoilla taukoamatta, säteillen aina sormenpäihin saakka. Yleensä tähän auttaa tavanomainen tulehduskipulääke, mutta nyt en ole vatsan takia uskaltanut noita napsia vaan yrittänyt pärjätä panadolin, lämpimien huivien ja varovaisen verryttelyn avulla. Maanantain hiljainen  lenkki kuitenkin vai pahensi olotilaa. Panadol ei ole oikea lääke kyseiseen vaivaan ja sen suoma helpotus on lyhytaikainen. Liian uuttera venyttely  vain entisestään provosoi kramppaavia lihaksia. Pitkään istuminen on sekin myrkkyä, joten työpäivät ovat tuntuneet todella pitkiltä.

Syynä vaivaan on epäilemättä Bornholmin reissun rasitukset. 48 tunnin yhtäjaksoinen lenkkeily kuluttaa Kaappimaratoonaria koko vartalon mitalta. Väsyneet ja tyhjiin poltetut lihakset ovat herkkiä ottamaan itseensä esim. vedosta ja kylmästä. Suomenlinnan reissu raikkaine lauttamatkoineen saattoi osaltaan altistaa minut juhannusnoidan hyökkäykselle. 

Paikoillaan oleilu on kuitenkin pahin mahdollinen virhe, joten olen yrittänyt tehdä pieniä kävelylenkkejä päivittäin. Eilen illalla sain kuitenkin tarpeekseni arkailusta ja päätin haastaa kivut ja säryt: tupla tai kuitti.

Kävimme perheen kanssa pienellä jädensyöntireissulla Kaivopuistossa, jonka aikana sain yläkropan vertymään ja lämpenemään siihen pisteeseen, että kotiin päästyäni vedin saman tien lenkkikamppeet ylleni ja lähdin metsään. Jätin kellon kotiin ja panin musiikin soimaan tarkoituksenani kiertää lenkkiä rauhassa ja nautiskellen niin kauan kuin tuntuu hyvältä. 

Aloitin kävelyllä. Marssin reippaasti yhden kierroksen, jonka jälkeen vaihdoin kevyeen hölkkään. Se tuntui ihan hyvältä. Hölkkäkierroksen jälkeen kävelin taas. Neljännen, viidennen ja kuudennen  hölkkäsin kokonaan paitsi siksi, että se tuntui helpolta, myös siksi, että hyttyset olivat havainneet minut. Ainoa keino pitää edes osa niistä loitolla oli edetä kävelyvauhtia nopeammin. Mutta nekin kuuluvat kesään, ja ensi viikolla, kun siirrymme mökkimaisemiin, on niiden läsnäoloon joka tapauksessa totuttava. 

Lenkin jälkeen olo oli vetreä ja ihanan kivuton. Illan kuluessa ja lihojen jäähtyessä aavistuksenomainen tönkköys palasi, muttei enää niin ahdistavana kuin aiemmin. Tänä aamuna sain verrytellä jonkin aikaa, jotta sain puetuksi vaatteet ylleni, mutta sen jälkeen ei ole suurempia ongelmia ollut. Ehkä tämä vielä tästä helpottaa. Juhannusnoita... do you feel lucky?