Olen viime aikoina seuraillut tiiviisti Helsingin kaupungin ja koko pääkaupunkiseudun kehittämistä ja siihen liittyvää uutisointia. Parhaillaan käydään keskustelua Raide-Jokerin toteutuksesta, kun vähän aikaa sitten kaupunkibulevardihankkeen osittainen kaatuminen oli otsikoissa. Nämä ovat kalliita ja isoja ratkaisuja, joten on vain suotavaa, ettei niihin sännätä suin päin. Kaupungin asukkaita olisi myös kuunneltava, vaikka esimerkiksi näistä mainituista hankkeista tehdyt päätökset lienevät pääosin poliittisia. Joku sanoo nyt tuskastuneena, että no mutta eikö poliittiset päätökset aina tehdä demokratian periaatteiden mukaisesti politiikan kautta, ja kaupunkilaiset itsehän ovat nämä edustajansa valinneet tekemään päätöksiä puolestaan. Tämä on tietenkin täysin totta. Silti väitän, että ihan kaikki rakkaan kotikaupunkimme poliittiset päättäjät eivät ole tehtäviensä tasalla, vaan päätöksiä runnotaan kiireellä läpi, jolloin hankkeet kaatuvat luojiensa kokemattomuuteen, hankkeiden huonoon valmisteluun, jopa lainvastaisuuteen. Mikä kiireen aiheuttaa, sitä sopii kysyä. Kysyä sopii myös, miksi päättäjiksi sitten on äänestetty henkilöitä, joilta näyttäisi pikaisessa tarkastelussa puuttuvan tarvittava asiantuntemus. Oma vastaukseni on, että poliitikko ei tarvitse pätevyyttä sen enempää kuin äänitorvi. Sopiva ulkomuoto riittää, kuten äänitorvikin hyötyy tötterömäisestä muodostaan.
Merkityksellistä lopulta on vain, kuka siihen torveen huutaa ja mitä. Tötterö ei voi huutaa torveensa.
Olen itse syvästi pettynyt aiemmin kannattamieni puolueiden nykytilaan. Puolueiden edustajat tyytyvät hokemaan julkisuudessa vain äänestäjiään miellyttäviä lauseita, miettimättä sen laajemmin koko Helsingin tai pääkaupunkiseudun tulevaisuuden kannalta kestäviä ratkaisuja, tai suhteuttamatta ratkaisuja muun yhteiskunnan tilaan. Pääasiallisena tarkoituksena näyttää olevan henkilökohtaisen aseman tukeminen ja turvaaminen ja mielestäni jopa ajastaan jälkeen jääneiden päähänpinttymien/-pistojen toteutuminen. Ruskeasta on tullut uusi vihreä.
Mutta mitäpä minä suurista asioista ymmärtäisin, olen vain äänestäjä.
Joka tapauksessa yksi aivan liian vähälle huomiolle jäänyt, pitkäaikainen kehittämisprojekti on ollut Malmin läpi virtaavan Longinojan ennallistaminen. Ennallistamistöitä on tehty jo vuodesta 2001, ja projektin toteutuminen on ollut pääosin asialle omistautuneiden yksityishenkilöiden, puroaktiivien ansiota. Helsingin kaupunki tosin toteaa nettisivuilla, että "kaupunki antaa Longinojan luontopolun lahjana siitä, että Juha Salonen yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa on tehnyt niin upeaa kunnostustyötä Longinojalla". Hmm.
Mutta luontopolku on nyt kuitenkin olemassa, ja olihan se nähtävä.
Lauantaiaamu valkeni loskaisena ja räntäsateisena, mutta koska vapaapäivät määrää työnantaja eikä säätila, keli oli riittävän hyvä pientä retkeilyä varten.
Longinojan luontopolkuineen löytää helpoiten hakeutumalla jommankumman pääopastaulun läheisyyteen. Toinen sijaitsee Savelassa siinä kohdassa, missä puro laskee Vantaanjokeen. Toinen on Ala-Malmilla. Helpoin tapa löytää nämä pisteet on kirjoittaa internetin hakukoneeseen hakusanaksi Longinojan luontopolku. Hakutulokseksi tulee kartta, jota seuraamalla on paikan päällä helppo suunnistaa.
Kaappimaratoonarin fyysinen sijainti oli lauantaina sellainen, että luonteva lähtöpaikka sijaitsi Vantaanjoen rannassa.
Lähtöhetkellä tuuli kävi pohjoisesta, ja se yhdistettynä jäätävään räntäsateeseen tuntui hiekkapuhallukselta kasvoilla. Vanha Canon sekä uusi kännykkäni, jossa on kohtalaisen hyvälaatuinen kamera, kulkivat mukana olkalaukun suojissa. Maaliskuisen sadepäivän maisemassa on melko vähän sävyjä, mutta odotin, että puro itsessään on kuvauksellinen, asukkaineen, väreineen, äänineen ja muotoineen.
Saavuin pääopasteelle, joka seisoo Savelassa Vantaanjoen viertä kulkevan kävelytien varrella.
Tähän päättyy Longinoja:
Alkuperäisasukkaita.
Sorsia uiskenteli runsain joukoin purossa. Pariskuntiakin oli irrottautunut pääjoukoista ja vetäytynyt hieman omiin oloihinsa puron rantaan lekottelemaan. Liekö jo perheenlisäystä suunnitteilla.
Lähdin kävelemään puron viertä kulkevaa, paikoin vielä jäistä ja muhkuraista polkua pitkin. Puro solisi vierelläni, vesi oli puhtaan ja raikkaan oloista. Roskia oli vedessä ja maastossa ilahduttavan vähän. Joku oli ehtinyt rakentamaan puron varrelle majan.
Kävelin hiljakseen eteenpäin, kuuntelin ja katselin. Pikkulintuja lenteli oksistoissa, mustarastas lauleli jossain kauempana. Räntäsade loppui, mikä teki etenemisestä huomattavasti mukavampaa. Muutaman metrin päästä purosta kulki myös kevyen liikenteen väylä, mutta päätin kulkea polkua pitkin niin pitkään kuin sitä riittäisi. Saatoin vain kuvitella, miten viehättävä puro ympäristöineen mahtaa olla kauniina kesäpäivänä.
Puron yli kulki useita siltoja, jotka sopivat vaikkapa kalojen tarkkailuun. Longinojassa on tavattu taimenen lisäksi lukuisia muitakin kalalajeja.
Paikoitellen virta oli vuolas, kuin kohiseva koski.
Tuusulanväylän kohdalla puro näytti yhtäkkiä häviävän. Pienen tiedustelutoiminnan tuloksena selvisi, että puro alittaa suuren valtaväylän maan alla kulkevia putkia pitkin, kuten myös Longinojassa elävät kalat.
Ennen Tuusulanväylän alitusta puro virtaa pientaloalueen ohi, ja jäljistä päätellen sen rannalla viihtyvät monet kulkijat. Kävelin pitkin pellonpuoleista piennarta.
Kävellessäni muistelin lukeneeni, että Longinojassa viihtyy myös koskikara, joita olin nähnyt aiemmin talvella Vanhankaupunginkoskella. Mahtoiko niitä enää olla täällä? Pysähdyin ja mietteissäni hajamielisenä tuijottelin virtaavaa vettä, ja kas:
Siellähän istui koskikara, tuo karaistunut talvisessa koskessa sukeltelija. Ilmeisesti meneillään oli keskipäivän lepohetki, kenties sen masu oli jo pullollaan puron pohjasta noukittuja herkkupaloja. Se katseli minua päätään kallistellen ja aika ajoin hivenen niiaillen suostui jopa vähän poseeraamaan.
Aikansa istuskeltuaan lintu lennähti tiehensä, ja jatkoin matkaa. Puroa oli vielä jäljellä.
Ylä-Malmilla seisoi toinen reiti päätauluista, mutta polku ei vielä siihen päättynyt. Tavoitteena oli löytää Longinojan alkulähde, mutta ikävä kyllä suunnistustaidot eivät tähän tällä kertaa riittäneet. Vielä lopuksi muutama otos puron varrelta.
Longinojan varrella on asuttu ja eletty jo pitkään. Puro on ollut veden ja ravinnon lähde, sen virta on pyörittänyt myllyjä ja siihen on pulahdettu kuumana kesäpäivänä. On upeaa, että puro ympäristöineen on nyt saatu virkistyskäyttöön tasapainossa muun kaupunkiympäristön kanssa. Täytyy vain toivoa, ettei kaupunkirakenteen tiivistyspyrkimysten myötä tätäkin ihmettä pilata rakentamalla tilalle tornitaloja ja hotelleja. Suosittelen Longinojan ainutlaatuiseen ympäristöön tutustumista kaikille Helsingin, pääkaupunkiseudun ja kaupunkiluonnon ystäville!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.