Jolkottelin töihin ja takaisin, kympin reittiä kumpikin. Sää oli aamulla kaunis ja aurinkoinen, iltapäivällä oli pilvistä mutta poutaa. Juoksu kulki ihan mukavasti molemmilla kerroilla, tosin menin tietoisesti hieman hitaammin kuin tähän asti. Nyt lienee aika pudottaa vauhteja ja ruveta lenkkeilemään pääasiassa ns. kisavauhdilla. Työmatkareiteilläni on toisaalta muutamia hyviä ylämäkiä, joissa voin nostaa sykettä niin halutessani.
Jalat tuntuivat ihan normaaleilta iltapäivän lenkillä, eikä aamullakaan mitään erikoista ilmaantunut. Tai no ehkä pieni jomotus pohkeiden alaosissa/nilkkojen yläosissa. Vedin neopreenituet nilkkoihin suihkun jälkeen.
Ilmanlaatu on hieman parantunut, tai sitten alan tottua noihin käryihin. H seuraa blogissaan niin ansioituneesti kevään etenemistä, että omat havaintoni ovat olleet vain h:n havaintojen vahvistamista.
Tänään tosin panin merkille, että Oulunkyläntien vanhojen puutalojen syreeniaidoissa on jo kookkaanlaiset silmut. Ja aamulla juostessani jokin lentävä ötökkä napsahti otsaani mutta katosi jälkiä jättämättä. Lintu se ei kai kuitenkaan ollut, hehee.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.