Kun ei ole omia kirjoitusideoita, matkitaan sitten muita :)
Elokuun 2009 Kaustisen 24 h -kisa, jonne lähdin siis tavoitteenani suoritua 100 kilometrin matkasta vuorokauden aikana, oli samalla testi paitsi rasitusmurtumasta toipuvalle lonkalleni myös henkisten rahkeiden kannalta. Kesällä kykenin treenaamaan varsin hyvin olosuhteisiin nähden, tosin noin puolet kesä-heinäkuussa karttuneista harjoituskilometreistä taitoin kävellen. Onnistuin tekemään muutamia varsin pitkiäkin juoksu-kävely-lenkkejä, joiden ansiosta todennäköisesti suoriuduin Kaustisen kisasta. Olin tyytyväinen noin 112 kilometrin tulokseeni, etenkin, kun vuoden 2009 ensimmäiset juoksuaskeleet olin ottanut vasta huhtikuun alusta. Siihen en ollut tyytyväinen, että tuon ensimmäistä kertaa järjestetetyn ja kerrassaan oivallisen kisan naisten sarjan voittotulos jäi minun löysän suoritukseni varaan, mutta onpahan seuraavan kisan naisosanottajilla helppo päänahka napattavana.
Jos Kaustisella olisi kaikki mennyt myttyyn, olisin todennäköisesti lopettanut koko harrastuksen saman tien. Onneksi ei mennyt. Tuo vaatimaton tulos nimittäin loi minulle uskoa siihen, että vielä voin selviytyä pitkistä kisoista ja haastavammista tavoitteista.
Niinpä heti, kun varpaankynnet olivat Kaustisen jälkeen parantuneet, jatkoin määrätietoisesti kunnon kohentamista. Kävin ahkerasti kuntonyrkkeily- ja voimacircuit-tunneilla löytääkseni kadonneen lihaskuntoni ja samalla korvatakseni osan juoksutreeneistä. Lisäksi juoksin ja kävelin, sitten juoksin enemmän kuin kävelin, ja lopulta vain juoksin. Tein yhdistelmätreenejä, juoksu-sali-juoksu jne erilaisia variaatioita.
Joulukuun alusta jätin salitreenin tauolle ja keskityin pelkkään juoksuun. Viikkokilometrit pyörivät siinä vaiheessa 50 - 70 kilometrin hujakoilla. Ryhdyin nostamaan määriä vähitellen ja palasin työmatkalenkkeilyyn. Aluksi kroppa reagoi aika voimakkaasti kahteen päivittäiseen treeniin, mutta tottui menoon paljon nopeammin kuin osasin edes toivoa. Ehkä menneiden vuosien harjoittelut purivat tässä kohtaa. Jaoin käytettävissä olevat kaksi kuukautta kolmeen 10 päivän määräjaksoon, jotka rytmittyisivät joulunpyhien ja muiden sovittujen menojen mukaan. Määriksi kaavailin muistaakseni 100 - 150 kilometrin hujakoille per jakso. Jaksojen välipäivinä treenaisin kevyemmin.
Kaikki sujuikin hyvin ja kilometritavoitteet täyttyivät ja suunnitelmat toteutuivat kahden ensimmäisen periodin aikana. Jouluun mennessä juoksua oli kertynyt ehkä kolmisensataa kilometriä. Tapaninpäivänä jouduin joulunoidan tulilinjalle ja reilun viikon juoksutauolle. Selän vihdoin toettua yllätyshyökkäyksestä kykenin vuodenvaihteen jälkeen tekemään vielä yhden melko hyvän viikon (tai oikeastaan näin jälkikäteen ajatellen ihan kelvollisen 10 päivän jakson), jonka aikana kertyi noin 120 kilometriä. Sitten oli jo aika siirtyä keventelyn pariin. Olen kuluneen parin viikon aikana juoksennellut ja kävellyt ehkä 10 km/päivä, muutama täysi lepopäiväkin on ollut.
Syy treeniviikon venyttämiseen 10-päiväiseksi oli yksinkertaisesti se, että halusin tällä tavalla suoda kropalle ja erityisesti viime aikoina selälle sekä vanhastaan lonkalle riittävästi palautumisaikaa. Pystyn treenaamaan rankasti useita päiviä peräkkäin, mutta nähtävästi päivän tai parin palautumisjaksot eivät tee pahaa silloin tällöin. Pidän tätä harrastustani kuntoiluna ja terveysliikuntana, olkoonkin, että ehkä tulen liikkuneeksi keskimääräistä rouvashenkilöä enemmän. Sitä paitsi olen havainnut, että minulle sopii tietynlainen on-off-rytmitys paremmin kuin tasaisen tappava rasitus. Nousujohteisuus toteutuu myös jostain syystä helpommin sillä tavalla. Olen laiska, mukavuudenhaluinen ja lyhytjännitteinen ihminen, siispä teen vain sitä mikä tuntuu kivalta, siten kuin tuntuu mukavalta.
E24:lle lähden tietenkin tekemään parhaani, en ali- sen paremmin kuin ylisuoriutumaankaan, koska tämän vuoden päätavoite on Bornholmin 48 h kisa kesäkuussa eikä palautumiseen ole käytettävissä rajattomasti aikaa vaan treenit olisi saatava rullaamaan täydellä teholla mahdollisesti jo helmikuun alusta. Tavoite E24:lle on, mutta - kuten juoksutovereiden kanssa asiasta on joskus taidettu todeta - se pilaantuu jos sen lausuu ääneen. Niinpä pidän asian toistaiseksi omana tietonani ja kerron sitten kisan jälkeen kuinka kävi.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.