Tästä viikosta tuli sitten harjoittelullisesti kevyt. Oikeastaan ihan hyvä, toissa ja viime viikolla rehkin salilla ja kävelylenkeillä suht ahkerasti, eikä tarkoitus ole heti hankkia uusia vammoja tähän löysäilyyn ja mukavaan lekotteluun tottuneeseen tomumajaani. Lihat olen kuitenkin saanut liikkeelle niin hyvin kuin olosuhteet ovat antaneet myöten. Eilen nousi kuopuksellekin kova kuume, joten en raaskinut poistua sairastuvalta itsekkäästi kuntonyrkkeilemään, vaan jäin hoivapuuhiin kotiin. Näin tautista talvea ei meidän perheessä ole koettu vuosiin.
Uskaltaisin silti väittää, että kuntoni on nousussa. Tämän aamun rullaporrastesti osoitti sen kiistattomasti. Kiipesin ripeästi Kampin metroaseman rullaportaat ja selvisin urakasta vain pienellä puuskutuksella. Olin sitä paitsi lämmitellyt kävelemällä kotoa Sörnäisiin asti. Ihan portaiden alkukohdasta en tosin päässyt kiipeämisurakkaa aloittamaan, kun jotain samperin 45-vuotiaita mummoja änkesi eteeni hidastelemaan.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.