Vuoden 2010 kesäloman alkupuolisko on nyt takana. Aika kului säiden armoilla, olosuhteiden ajamana. En muista, milloin viimeksi järviveteen pulahtaminen ei ole virkistänyt yhtään.

Mökkimaisemissa päivät täyttyivät parahultaisesta puuhastelusta. Lämpötila kohosi korkeimmillaan jopa 34 asteeseen, joten vitsit olivat ajoittain melko vähissä, etenkin tyyninä päivinä.

Juoksulenkkejä tein tasan yhden, heti ensimmäisenä mökkeilypäivänä. Hölköttelin noin 9 kilometriä tulikuumaa Kouvolantietä. Havaitsin, että rekkaralli on kiihtynyt viime vuodesta moninkertaiseksi: liekö jokin suhdannevaihtelu vaikuttanut, mutta tuntui, että isoja täysperävaunullisia jyrisi ohitseni molempiin suuntiin taukoamatta. Tämä ei erityisesti houkuttanut kuluttamaan Kouvolantietä, vaan etsiydyin tuon yhden reissun jälkeen rauhallisemmille väylille.

Koska palautuminen Bornholmin kisasta ei ole edennyt siihen tahtiin kuin oletin ja toivoin, päätin hidastaa kesäloman helteiden ajaksi tahtia.  Niinpä ostin jumppapallon, kävelysauvat ja vesijuoksuvyön heti ensimmäisen kauppareissun aikana.

Kolmentoista mökkipäivän aikana tein lähemmäs parikymmentä lenkkiä joko maalla tai vedessä. Lisäksi treenasin niin ahkerasti kuin jaksoin vatsa-, reisi- ja selkälihoja jumppapallon avulla. Järvivesi lämpeni pintakerroksistaan lähes 25-asteiseksi, joten olosuhteet olivat kuin uimahallissa ikään. Lännen ja etelän välinen tuuli yltyi joinakin päivinä navakaksi, jolloin vesijuoksu oli paitsi pienessä aallokossa haasteellista myös hyvin hauskaa ja jännittävää. Hankin juoksuvyöhön lisäkellukkeen ja se auttoi pärskeitä vastaan kamppailussa. Maanpäälliset lenkit tein joko mökkitiellä tai viime kesänä löytämilläni metsäautoteillä, joiden varrelle päästäkseni jouduin muutaman kilometrin ajaksi rekkarallin sekaan. Olen varmaan tulossa vanhaksi, mutta pari kertaa tunsin suoranaista pelkoa kun ohitustilanteet kävivät kiperiksi.

Kesämökkikolhoosimme sijaitsee pienen niemen nokassa. Järvi on melko syvä, kirkasvetinen, ja ranta syvenee jyrkästi siten, että jo parin metrin päässä rannasta vettä on minua kaulaan asti. Hölköttelin niemen rantaviivaa pitkin parikin kertaa päivässä seuranani lähistöllä pesivät kuikat, silkkiuikut ja härkälinnut, jotka saapuivat aina uteliaina tarkkailemaan päätäni, joka lipui hitaasti eteenpäin. Välillä ne sukelsivat tutkimaan, minkälaisessa potkurissa pää mahtaa olla kiinni. Vastarannalta puuhiani seurailleet naapurit olisivat varmaan myös olleet kiinnostuneita tästä tiedosta. Pääni ympärille ilmaantui yleensä myös muutama vimmainen paarma, joille paljas otsanahkani näytti riittävän. Vihjeeksi avovesijuoksua aurinkoisella hellekelillä harkitseville, että lippis kannattaa pitää päässä myös siellä vedessä.

Viime kesänä löysin todella mainion, noin 25 km:n mittaisen reitin. Toinen suosikkireittini on 17-18 km:n pituinen. Metsän siimeksessä ei aurinko sekoittanut päätä samoin kuin Kouvolantietä raahustaessa, vaan viimeisenkin järjen hippusen veivät runsaslukuisina kimpussani pörränneet hyönteiset. En ole aiemmin tajunnut, kuinka paljon erilaisia purevia, pistäviä, ryömiviä, nirhiviä ja nakertavia hyönteisiä metsissämme asustaa. Ja niille kaikille tuntuu kelpaavan hikinen ihmisliha. Toisinaan oli kerta kaikkiaan pakko siirtää sauvat toiseen käteen ja antaa toisella koivuniemen herran puhua.

Hidastettu lomatempo lihaskuntotreeneineen (jota vesijuoksu tässä tapauksessa täydensi erinomaisesti) lienee auttanut väsynyttä kroppaani palautumaan, koska nyt juoksuhalut sekä -kyky tuntuvat olevan palaamassa. Seuraavat kaksi viikkoa kuluvat töiden parissa, joten kevyttä työmatkalenkkeilyä taitaa olla tiedossa.