Tässä nuhaa tuhistessa ja yskää ryskiessä ja kramppeja hillitessä on ollut aikaa miettiä myös loppuvuoden juoksuja.

Olen päättänyt etten sittenkään mene Rautaveden maratonille. Syitä on useita. Ensinnäkin tämä flunssa, joka tulee ja menee, tai sitten on sarja peräkkäisiä tauteja, tai peräti jälkitauteja. Taisin töpeksiä kun menin Hassen lokamaralle puolikuntoisena. Rautaveden maratonin reitti on niin haastava että sitä voi lähteä kiertämään vain hyväkuntoisena, ja juuri näillä hetkillä olisi tärkeätä voida treenata täydellä teholla. Edessä on kuitenkin sairasteluviikko. On saatava myös pohje kuntoon, tosin se on jo paljon parempi kuin esimerkiksi eilen. Jos pystyn lähiviikkoina ylipäänsä treenaamaan, tehot ovat hyvin alhaiset, eli riittämättömät tuolle raskaalle ja mäkiselle reitille valmistautumista varten.

Lisäksi olen toivottoman huono aamuihminen. Vammalaan olisi lähdettävä hyvin aikaisin pyhäinpäivän aamuna, huonosti nukutun yön jälkeen. Jos tiedän, että minun on herättävä aikaisin, jännitän sitä koko yön enkä yleensä pysty nukkumaan juuri lainkaan. Olisin aivan rättipoikkiväsynyt siinä vaiheessa kun pitäisi startata maratonille. Yksi vaihtoehto olisi yöpyä Vammalassa, mutta sekään ajatus ei kustannusten takia juuri nyt houkuta.

Yksi hyvä syy on myös se, että pääsen maratonille paljon lähempänäkin. Hassen juoksuja on vielä marraskuussa. Todennäköisesti kuntoudun jollekin niistä, tällä hetkellä tähtään marraskuun 11. päivän tapahtumaan. Otan tavoitteeksi ultravauhtisen suorituksen, ylipitkän lenkin juoksemisen, johon uskon kuntoni riittävän.

Taidan myös yleisesti joutua keventämään treeniä melkoisesti. Uuteenvuoteen asti juoksentelen sataprosenttisesti fiilisten mukaan, enkä juokse jos ei fiilistä ole. Olen henkisesti täysin finaalissa. Nuo vaikeudet, joista olen täälläkin maininnut, ovat syöneet liikaa energiaani. Juoksu on minulle yhtä lailla henkinen kuin ruumiillinen harjoitus, mutta jos henkistä energiaa ei ole, ei juoksukaan voi kulkea. Stressinsietokykyni on tällä hetkellä hyvin huono, mikä lienee lahjomaton merkki siitä että voimat ovat loppumassa. Toisinaan tahtoisin vain käpertyä jonnekin vollottamaan. Töissä olen huolimaton ja unohtelen asioita. Loppuvuoden aikana haen juoksusta iloa elämääni enkä lisää stressiä.