Jännityksestä tönkkönä ajelin hiljaista vauhtia polkupyörällä salille. Lähdin aivan liian aikaisin, kun piti käydä pankkiautomaatilla, mutta eihän automaatilla asioimiseen nyt 40 minuuttia tarvita lauantaiaamuna. Niinpä köröttelin kakkosvaihteella ja yritin ajatella kaikkea muuta kuin sitä mitä edessä oli. Olin nukkunut huonosti ja mieliala oli muutenkin hieman apea. Aina ei tämä muu elämä kulje haasteiden tahdissa, ja toisin päin ei ole taas aina mahdollista järjestää. Niistä lähtökohdista on vain itsensä punnerrettava liikkeelle ja tehtävä se minkä voi.
Salille tultuani vaihdoin vaatteet ja suoritin tarvittavat käytännön toimenpiteet, ts. maksut jne. Lämmittelyksi venyttelin ja hyppelin ja yritin muistella potkuja, ja kas: ne olivat kaikki kadonneet mielestäni.
Pidin paniikin ja luovuttamisen halun loitolla hillittömän itsepainiskelun avulla. Opettajamme kävi kehottamassa lämmittelemään, olisi hyvä olla pienet hiet ja hengästykset päällä, niin että heti päästäisiin täydellä teholla tekemään harjoituksia ja potkut lähtisivät kevyesti. Olin aivan lamaantunut. Yritin hypellä ja loikkia ja tehdä jotain onnettomia potkuja, mutten saanut edes sykettä nousemaan.
Viimein tultiin pyytämään saliin. Asetuimme muotoon ja koe alkoi. Kävimme läpi potkuja ja lyöntejä. Paikalla oli yksi peruskurssilainen, kaksi keltaista ja neljä vihreätä. Lyönneissä mokailin tietenkin heti, ja luonnollisesti niissä kaikkein helpoimmissa. Vaikutin varmaan täydeltä idiootilta, kun en yhtäkkiä suurin piirtein enää osannutkaan oikeata ja vasenta. Suorat kohdistuivat jonnekin kattoon tms. Onneksi mestari Rami Vainionpää, joka piti kokeen, huomasi tilanteen ja korjasi minua. Ei jäänyt ainoaksi kerraksi kokeen aikana...
Tekniikkaharjoittelussa kävimme läpi hyvän kokoelman, mutta TAAS onnistuin sekoilemaan niissä "helpoissa". Kaatumisetkin osasin, vaikka niitä olin etukäteen eniten pelännyt. Tekniikkaharjoittelua rytmittivät mattopainierät ja ONNEKSI vain kevyt ja lyhyt pisteottelu. Enpä todellakaan tiedä kumpi sen pisteottelun voitti. Viimeiseksi käytiin pientä harjoitusottelua siten, että toinen hyökkäili ja tarrautui käsivarteen, niskaan ja rinnuksiin, ja niistä otteista oli irtauduttava tekniikoiden avulla.
Sain huomautuksia myös tekniikoiden osaamisesta, mutta ilmeisesti sain korjatuksi virheeni. Parinani oli toisen salin oppilas, minua huomattavasti nuorempi ja kookkaampi mies, joka ystävällisesti neuvoi sen minkä kykeni. On tavallaan hyvä, että kokeessa tulee tuntematon ja ehkä epätasaväkinenkin pari, koska siinä paljastuvat virheet parhaiten. Jos treenaa aina saman parin kanssa, (kuten väistämättömästi usein käy, kun parien olisi oltava samankokoisia ja joskus myös samanpainoisia, eikä valinnanvaraa ole loputtomiin) seuraa tilanne, että liikaa rutinoituu toisen tapaan tehdä. Liikehdinnästä tulee hyvin harmonista, mutta tekniikoiden syvemmän oppimisen kannalta on hyvä joutua "tuleen" aivan vieraan, kenties myös kokonsa, voimiensa tai taitojensa puolesta ylivoimaisen ihmisen kanssa. Vaikka siinä itsensä kovin huonoksi , pieneksi ja heikoksi tunteekin... silti tuntuu hyvältä, jos edes kerran treenien aikana pärjää ja saa tekniikan sujumaan niin kuin pitää. Jos jonkun asian osaa kerran, sen voi osata toisenkin kerran.
Kokeen jälkeen olin uupunut, niin henkisesti kuin ruumiillisesti, hiestä märkä ja hiukset sekasotkussa pinnivirityksistä huolimatta. En ollut järin onnellinen, mutta helpottunut olin tietenkin ja tosi tyytyväinen, etten jänistänyt, vaikka kovin epävarmaa taisi työskentelyni olla. Ehkä virheiden välttämistä tärkeämpää tosiaan on - kuten elämässä muutenkin - niiden korjaaminen. Siihen saan olla tyytyväinen, että pystyin jotenkin kokoamaan itseni ja yrittämään uudelleen kritiikistä huolimatta (tai ehkä juuri sen tähden). Ajatus ei kuitenkaan enää kulkenut sen vertaa, että mieleeni olisi jäänyt mitä puhuttiin ensi viikon treeneistä. Jouduin kysymään kaiken uudelleen vielä ennen salilta lähtöäni.
Itsekritiikki oli tänään huipussaan ja itseluottamus minimissään. Hauskaa en osannut pitää (kiitos silti Ki:lle kannustuksesta!), mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla. Nyt on vihreä vyö rullattuna treenikamppeiden joukkoon pinon päällimmäiseksi. Ensi viikolla se pääsee vielä maanantaina ja keskiviikkona käyttöön ennen kesätaukoa.
Ja nyt lähden pitkälle lenkille miettimään tätä kaikkea.
Lisäys: Pari tuntia hölköttelin pitkin Vantaan rantoja ja Kuninkaantammentietä pitkin Paloheinän kautta kotiin.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.