Kuten edellisessä vuodatuksessani taisin paljastaa, olen investoinut uuteen kulkupeliin. Olen nyt kickbiken onnellinen ja urheilullinen omistaja.
Edellisen vuodatuksen jälkeen on tapahtunut terveysrintamalla mm. paranemista, eli tropit ovat tainneet todella tehota. Koska sää eilen oli jumalaisen kaunis, lämmin ja tyyni, pakkasin vyötärölaukkuun muutamia olennaisia tarvikkeita, painoin uuden lippiksen päähäni ja lähdin ajelemaan kickbikellä (kavereiden kesken Kikke) jokirantaa pitkin kohti Haltialaa. Tavoitteena oli ajella Haltialan suuntaan niin kauan, että väsyisin, ja kuitenkin havaita väsymys niin ajoissa, että vielä jaksaisin potkutella takaisin kotiin.
Ennen lähtöä oli kuitenkin selvitettävä parikin pientä, mutta tärkeätä asiaa.
Ensinnäkään minulla ei ollut harmainta aavistusta, minkälaisilla jalkineilla voisin Kikellä potkutella. Nopea selailu Internetin ihmemaailmassa kuitenkin tuotti tulosta. Joidenkin lähteiden mukaan tavalliset lenkkarit olisivat kyllin hyvät, mutta ehdottomasti parhaina pidettiin jäykkäpohjaisia, matalakantaisia ja keveitä (maraton)tossuja. No juuri sellaisia en omista, mutta laajasta kenkävalikoimastani löysin free-henkiset Reebokin tossut, joiden pohjakuvioinnin ajattelin myös sopivan potkutteluun. Testaamalla se selviäisi. Toinen vaihtoehto voisivat olla Karhun maastolenkkarit.
Toinen, vähintäänkin yhtä tärkeä asia on lukko. Koska tarkoituksenani oli mahdollisesti pysähdellä matkan aikana, kulkupeli pitäisi saada lukittua jollain tavalla. Täällä pääkaupunkiseudulla ei taida olla monta kolkkaa, mihin kaksipyöräisen uskaltaisi lukitsematta jättää. Surffaus tuotti tuloksen, että Kiken valmistaja myy juuri kickbikeille sopivia, järeän oloisia lukkoja, tosin opiskelijaputjetille melko kalliiseen hintaan. Nostin lukkoasian toistaiseksi hyllylle ja päädyin paremman puutteessa pakkaamaan vyötärölaukkuun vanhanaikaisen ketjulukon, jossa riittää pituutta Kiken kiinnittämiseen vaikkapa pyörätelineeseen tai pieneen puuhun. Voroilla on tietenkin monet konstinsa, ja ketjulukko on pelkkä hidaste, jolle edistyneet voroilijat lähinnä naureskelevat, mutta ihan lammasmaisesti ja vastaansanomatta en aio Kikestä luopua.
Teinkin saman tien näissä mietteissäni linjauksen, että Kikkeä ei oteta mukaan esim. kauppamatkoille, vaan se saa alati pysytellä valvovan silmäni alla.
Vielä vesipullon täyttö, potkutteluun sopiva vaatetus ja matkaan.
Kikke on mallia, jolla voi ajaa sekä hiekka- että asfalttitiellä. Tällä reissulla olisi tilaisuus kokeilla molempia.
Heti ensimmäiseksi sain kuitenkin harjoitella alamäkiajoa. Kikessä on käsijarrut, vasen jarruttaa taka- ja oikea etupyörää. En kuitenkaan ole kovin tottunut käsijarruihin, koska uskollisessa vanhassa rukissani on jalkajarrut. Onneksi elokuun alku on päivisin jo hiljaista aikaa ulkoiluteillä, sain harjoitella rauhassa.
Seuraavaksi alustaksi muuttui hiekkatie. Vauhti hidastui ja potkuttelu tuntui raskaammalta. Kengät toimivat sinällään aivan hyvin, mutta heti kävi selväksi, että jäykkä pohja voisi kuitenkin olla paras.
Potkuttelin hiljalleen eteenpäin ja vaihdoin potkujalkaa aina 10 - 15 potkun välein, kuten muistin hämärästi jossain kehotetun tekemään. Jalanvaihto hyppäyksellä tuntui aluksi vaikealta - pelkäsin, että kevytrakenteinen Kikke kerta kaikkiaan musertuu painoni alla, mutta vähitellen harjaannuin.
Raskaalta meno ajoittain tuntui. En jaksanut potkutella kuin viitisen minuuttia kerrallaan, sitten oli joko pysähdyttävä ja pidettävä tauko, tai käveltävä. Rasitustaso oli melkeinpä kevyen hölkän tasoa. Keuhkot huusivat hoosiannaa ja armahdin niitä aina kun oli tarpeen. Muutamalla näyttävällä, syvältä riuhtovalla yskänpuuskalla keräsin kiitettävästi katseita ohikulkijoilta. Pahimmoiltaan ja innostukseni valtaamana olin tietenkin unohtanut oirelääkkeen kotiin.
Ajoasento Kiken ohjaustangon ym. oletusasetuksilla oli melko hyvä, tosin luulenpa, että nostan ohjaustankoa hieman ylemmäksi ainakin aluksi. Nykyinen aika virtaviivainen ajoasento tuntuu vähän hassulta, kun kuitenkaan en saa aikaan vauhtia juuri nimeksikään.
Kuten jossain nettilähteessä jo todettiin saattavan käydä, ensimmäiseksi väsyi astinlaudalla seisovan jalan etureisi. Sitten rasitusta alkoi kertyä lantion alueelle, mutta hyvässä hengessä. Alaselkä sai myös tehdä töitä. Jos olen ihan rehellinen, niin tällä kuntotasolla koko kroppa sai pistää parastaan. Kuitenkaan en tänään ole oikeastaan mistään kipeä. Jaloissa tuntuu, että jotain on tehty, mutta rakentavalla tavalla. Mieli on virkeämpi kuin kertaakaan tänä kesänä!
Mainitsemisen arvoinen asia lienee myös, etten kaatunut kertaakaan.
Sen verran verkkaista matkanteko oli, että ehdin mainiosti napata muutaman otoksen lainakameralla. Loppukesän tunnelmissa riitti ihmettelemistä.
Pietaryrtti. Liekö vähenemään päin?
Jättipalsami. Riesakasvi, mutta kaunis kukka.
Karhunköynnöksen kukka. Loiskasvina menestyvä.
Kukkapellon katsoja.
Karhunköynnös muodostaa komeita kasvustoja.
Viljaa.
Yksittäisen tähkän kuvaaminen tuulisella pellolla oli vaikeaa. Tässä otos 14/15 lainakameran makrolla. Ainoa, josta sai jotain selvää.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.