Tänään kokeilin uutta juoksureppuani tositoimissa. Olen kanniskellut sitä mukanani viime aikoina ja totutellut siihen muuten. Kestää nimittäin aikansa ennen kuin uuden laukun kanssa pääsee sinuiksi; erilaisiin nuppeihin, neppareihin ja vetoketjuihin pitää saada jonkinlainen näppituntuma ennen kuin laukun kanssa voi ajatellakaan lähtevänsä pidemmälle reissulle.

Juoksin töistä kotiin. Pukeuduin hellevarusteisiin ja vedin repun selkääni. Työpaikan eteisen peilin mukaan näytin eriskummalliselta kilpikonnalta, jonka kilpi oli muuhun olemukseen nähden suhteettoman pieni.

Helteessä myös vauhti oli lookin mukainen. Köpöttelin hiljakseen, kohtalaisessa vastatuulessa, kohti kotia ns. rantareittiä, joksi olen tuon Kaivopuiston ja Sompasaaren kautta kulkevan työmatkalenkkini ristinyt. Jouduin pysähtelemään liikennevaloissa varsin usein, useammin kuin ennen. Joko vauhtini on aiempina kertoina ollut olennaisesti kovempi tai sitten jotain liikenteenohjauksen ajoituksia on lähiaikoina muutettu. En tiedä voisiko kesälomien tulo vaikuttaa asiaan. Liikenne ainakin vähenee tasaisesti heinäkuuta kohden.

Kaksi tuntia meni juoksuun kaikkine pysähdyksineen (pidin myös pari juomataukoa). Reppu tuntui istuvan selkääni oikein hyvin, eikä se hiostanut juurikaan. Repun takapinnalla on kaksi leveää kohokuviointia, joten reppu ei lepää selän päällä koko pinnaltaan vaan ainoastaan näiden kuviointien kohdilta. Hienoa suunnittelua, sanoisin. Olkaimet ja kiinnitykset toimivat nekin hyvin, ja sain ne matkan aikana säädetyiksi juuri oikeaan mittaan ja reppu tuntui tasapainoiselta selässä. Siitäkin huolimatta, että olin pakannut repun hieman liian täyteen. Minulla oli työvaatteet mukanani, sekä isohko juomapullo ja pakolliset pikkutavarat, lompakko, avaimet jne. Alun outous poistui nopeasti, ja kotipihalla tuntui kuin olisin aina juossut reppu selässä.