Kokkolan 24 h -kisat ovat käynnistyneet tänään puoliltapäivin. Tätä kirjoittaessani Suomi on juuri varmistanut paikkansa jääkiekon MM-kisojen finaaliottelussa, joka pelataan huomenillalla joko USA:aa tai Kanadaa vastaan. Sisututkija Emilia Lahti on hiljattain ilmoittanut aikovansa juosta Uuden-Seelannin halki

Suomessa ja maailmalla urheillaan. Suomalaiset urheilevat.

Kaappimaratoonari on kyyhötellyt hiljaa kaapissaan. Maailma on vienyt mukanaan: ajatukset on kaapannut työ, vaikka määräaikainenkin, sekä opiskelu, vaikka osa-aikainenkin. Kamppailu paikasta työelämässä on vienyt voimat luovuudelta ja katkaissut siivet ajatuksilta. Liikunta on ollut enemmän lääkettä kuin koskaan aiemmin.

Terveysongelmia on totisesti riittänyt, mutta pahin vastus on jälleen kerran ollut Kaappimaratoonari itse. On ollut vaarallisen houkuttelevaa antaa heikkoudelleen periksi ja vajota rantakivien väliin suojaisiin vesiin miettimään kohtaloaan. 

Siispä suonette anteeksi, rakkaat lukijat ja kanssakuntoilijat, etten ole tarjonnut Teille lukuhetkiä. 

Onneksi kevät tarjoaa juuri nyt runsaasti katseltavaa ja koettavaa, jopa niin paljon, että olen päättänyt kaikkien tuoksujen, värien ja kuumina hehkuvien tunteiden vanavedessä ujuttaa omia mietteitäni kaikkialla vallitsevan informaatiotulvan sekaan, ihan näin varkain ja vaivihkaa. 

Suurta kuvakertomusta tästä ei tule, koska lainakamera on viettänyt ansaittua talvilomaansa jo melko pitkään. Muutamia otoksia se on saanut tallentaa, mutta niihin palataan myöhemmin. 

Juuri nyt tuntuu tärkeimmältä vain kirjoittaa sanoiksi se, mitä mieli on mutissut jo jonkin aikaa.