Lenkkeilylupa ja -kunto ovat olleet voimassa nyt viikon ajan. Operaation jälkeistä kipuilua kesti hieman kauemmin kuin odotin, joten ihan suunnitelmien mukaisesti en ole päässyt liikkeelle. Olen ehtinyt köpötellä kolme hyvänmittaista kävelylenkkiä sauvojen kanssa ja ilman.

Sää on päivä päivältä keväisempi ja väyliltä lumet ja jäät sulaneet viikon aikana melko lailla ainakin keskustan välittömässä läheisyydessä, niin että nastalenkkareille ei pian enää taida olla käyttöä työmatkalenkkeilyssä. Hiekoitetuilla mutta lumettomilla teillä taas ei sauvojen kanssa ole todellakaan mielekästä edetä. Siihen asti, kunnes kadut pestään, luvassa on siis kävelyä pienen painolastin eli täyteen pakatun repun kanssa.

Kunto on aivan surkea. Jaksan toki kävellä parikin tuntia yhteen menoon, eikä mitään suuria ongelmia esim. hengityksen kanssa ole, mutta meno on jäykkää ja tottumatonta. Tuntuma näyttää kadonneen kokonaan eikä askellukseen löydy letkeää rytmiä. Nautinnollista se on onneksi, mikä on paras tae sille, että vielä jossain vaiheessa kevään/kesän aikana uskallan haaveilla hölkkälenkeistä. Realistista kuitenkin on, että ainakin vielä maaliskuun ajan etsin vauhtiani enimmäkseen kävellen.

Otin ensimmäisen askelen myös kadonneen lihaskunnon etsinnässä. Heiluttelin maanantai-iltana kahvakuulia omatoimisesti parinkymmenen minuutin ajan olohuoneen lattialla. Tein kuulien mukana tulleen valmiin 10 liikkeen ohjelman harjoituksia kutakin aina minuutin verran kerrallaan. Epäuskoisena muistelin aikaa, jolloin sama ohjelma ei tuntunut missään ja sainkin yleensä tehdä sen vähintään kolme kertaa peräkkäin. Nyt yksi kerta riitti ruhtinaallisesti. Selvisin kuitenkin vähällä: käsivarret jaksoivat seuraavana aamuna kannattaa paitsi hammasharjaa myös puurolusikkaa. Suurin rasitus noissa liikkeissä näyttää kohdistuvankin jalkoihin.