Tämä on ollut ehkä epäonnisin harjoitusrupeamani ikinä.

Kaikkien edellä jo lueteltujen vaivojen lisäksi Paloheinämaratonilla viime lauantaina äksyillyt niskajumi äityi entisestään juoksun jälkeisinä päivinä. Alkuviikosta kävimme lasten kanssa perinteisellä syntymäpäiväristeilyllä, joka onnistui osaltani enintään mitenkuten. Keli oli myrskyinen, mikä ei ainakaan parantanut jatkuvan päänsäryn ja niskajäykkyyden turmelemia yöunia. Onneksi lapset pärjäävät tutuissa risteilykuvioissa jo hyvin ilman minun alituista valvontaani, ja sain lepuutella rampaa ruumistani kiitettävän paljon.

Älykkäästi yritin kotiin palattuamme saada jumeja hellittämään pesemällä ikkunoita. Ajattelin, että kevyt treeni laukaisisi liiat jännitykset niskasta ja hartioista, mutta eihän isojen ikkunaruutujen pesu sälekaihdinten putsaamisineen ynnä muine oheistoimintoineen ole kovin kevyttä puuhaa. Seurauksena oli, että tilanne vain paheni. 

Tällä viikolla olen juossut vain yhden tunnin mittaisen lenkin, hyvin hitaasti ja varovaisesti. Siitä oli kyllä jonkin verran apua, tai ehkä vain kuvittelin niin. Pystyin joka tapauksessa kääntämään päätäni oikealle melko vaivattomasti lenkin jälkeen, vasemmalle hieman huonommin.

Tänään on ollut ensimmäinen jokseenkin vetreä päivä viikkoon. Juhlin sitä pyöräilemällä illansuussa töihin ja takaisin. Huomenna loppuu loma ja ajattelin aamulla yrittää juosta töihin. En kuitenkaan halua provosoida uusia jumeja kuljettamalla kantamuksia juoksurepussa, vaan vein vaihtokamppeita ym jo etukäteen.

Näin ollen huonoakin huonommin sujuneen kesäharjoittelun jälkeen on unohdettava jopa vaatimattommat aikatavoitteet, ja annettava Masokistin kutistua maskotiksi, jonka kisaunelmana on nöyrästi maaliinpääsy. Toivon parin viikon aikana saavani edes jonkinlaisen otteen juoksurutiinista. Maaliin pääsen - jos pääsen - 15 tunnin määräajassa vanhojen pk-pohjien turvin, ja se saa riittää. Snif!

Ehkäpä nöyryys vielä palkitaan ja treeni seuraavaa Endurance 24 h -kisaa varten onnistuu hieman paremmin.