Kevätsää ei paljon kauniimpi voisi olla kuin mitä on viime päivinä ollut. Lämpimämpi voisi sen sijaan olla.
Lähdin päivänä muutamana Baanaa pitkin hölköttelemään kotia kohti. Oli viitisen astetta pakkasta ja navakka tuuli kävi suoraan Musiikkitalolta päin ja - kuten kantakaupungin alueella liikuskelevat mahdollisesti tietävät - Baana muodostaa sellaisina päivinä tehokkaan tuulitunnelin. Tuo väylähän kulkee vanhan junaradan paikalla ja on louhittu suurelta osalta kallioiden halki ja läpi. Hölkkäilin tietenkin vastatuuleen ja tuikea puhuri kävi ns. suoraan päin näköä. Koko pääni tuntui jäätyvän. Sen jälkeen oikea silmäni punehtui ja on ajoittain kirvellyt kuin sinne olisi joutunut lasinsiru. Kiusa voi hävitä omiakin aikojaan, mutta nyt olen yrittänyt kiltisti käyttää aurinkolaseja silmieni suojana, ja jollei se auta, on kai käytävä esittelemässä sithin katseeni lääkärille.
Lenkkeilyhaasteeni on kuitenkin edennyt keskeytyksittä. Vaikka alkuun uhosin kelpuuttavani myös kävelylenkit, en ole niitä tehnyt kuin yhden. Jostain syystä juoksu on maittanut paremmin, ehkä juuri kylmien säiden takia. Parina viime päivänä olen tosin potenut outoa väsymyksen kaltaista, jalat ovat jäykät ja syke käyttäytyy villisti. Eilen koin todella poikkeuksellisen uupumuksen tunteen ja siirryin rantareitin puolivälissä bussin kyytiin. Olisin varmaan jaksanut joten kuten kotiin asti vielä puuttuvat 7 - 8 km, mutta totta puhuen vauhtini hiipui niin, että aloin palella.
Oudot fiilikset jäivät kaihertamaan siinä määrin, että mietin asiaa todella tarkkaan tänään ja totesin, etten ollut oikeastaan juonut mitään koko päivänä, paitsi kahvia. Ehkä sen takia olo oli kehno. Tänään on haasteen 17. päivä, joten todennäköisesti vain reagoin lepopäivien puutteeseen. Saattaa olla, että pääsiäisen pitkien pyhien aikana teen parikin pitkää sauvakävelylenkkiä juoksujen sijaan. Siitä huolimatta, että tänään kirmaisin aika reippaan ja reilun kympin ilman minkäänlaisia ongelmia.
Pyhät alkavat huomenna, joten toivotan kaikille teille rakkaat lukijat ja kanssajuoksijat oikein mukavaa, rentouttavaa ja ulkoilullista pääsiäistä! Säät suosivat yhä lenkkeilijää, aurinko paistaa edes paikoitellen, eikä aiemmin ennustettu lumisadekaan taida ulottua maahamme saakka.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.