Hellejuoksun saloihin tutustuminen jatkuu.

Helteellä ei saa luottaa edes vanhoihin juoksukenkiinsä. Kuumuus voi sekoittaa ne pahemman kerran, ja ne voivat vaikkapa kuvitella olevansa taas nuoret, uutuudenjäykät kengät. Vomeroillani täytyy olla lisäksi jonkinasteinen keski-iän villitys meneillään. Ne kävivät nimittäin kiinni paljaisiin jalkoihini kuin hai hylkeeseen, kun lähdin jolkottelemaan työpaikalta kohti kotia. 

Myönnän, että syytä on myös minussa. Lenkittömän aamun pöpperössä nimittäin unohdin tyystin pakata iltapäivälenkkiä varten sukat mukaan. Kokosin ja uudelleenkokosin vaatepinoa eteisessä moneen kertaan, ja aina tuntui, että jotain puuttuu, mutta siltähän minusta tuntuu usein, joten en ruvennut asiaa enempää vatvomaan. Kamppeet laukkuun ja menoksi kohti bussipysäkkiä. Vasta iltapäivällä, kun rupesin töissä vaihtamaan asua kotimatkaa varten, älysin sukkien puuttuvan. Eikä minkään valtakunnan varasukkia löytynyt. 

Kuntoilija ei anna pienten tosiasioiden hämätä, vaan lenkille on päästävä. Vedin Vomerot paljaisiin jalkoihin ja lähdin ulos. Suuntasin kohti Haagan reittiä tavoitteena 5 + 5 -harjoitus, koska keli oli todella kuuma, kostea ja ahdistava. Mestaritallin kohdalla tunsin ensimmäisen vihlaisun oikean kantapään kohdalla. Säädin tossujen nauhoja kireämmälle ja se auttoi vähän. Matka jatkui. Seurasaaressa alkoi molemmissa jalkapohjissa kirvellä. Aluksi se tuntui vain kävellessä, mutta tilanteen edistyttyä myös hölkätessä, mutta lievempänä kuin kävellessä. Niinpä aloin hölkätä enemmän, kun pahin kuumuuskin tuntui hellittävän. Kello oli siinä vaiheessa jo lähempänä kuutta. 

Tätä rataa etenin kohti kotia. Hankaus kantapäässä ja jalkapohjissa kasvoi kasvamistaan, oli vaikea sovittaa askelta ja välillä oli pakko ravistella jalkoja, jotta kenkä asettuisi paremmin. Normaalin hien lisäksi otsalle kirposi silkkaa tuskanhikeä. Mikä lie posttraumaattinen stressireaktio. Minulla on menneisyys, mitä tulee kantapäärakkoihin...silmissäni vilisi kuvia punertavista tunturikoivuista... tunsin kumisaappaan hajua...

Vihdoin viimein pääsin kotiovelle ja kiskaisin välittömästi eteiseen tultuani kengät pois. Tutkin vahingot. Molemmissa jalkaholveissa n. 2 x 4 cm:n kokoiset veriset nirhaumat ja oikeassa kantapäässä samankokoinen, vesikelloasteella oleva hiertymä. Menin suihkuun ja suihkutin vaurioita haalealla vedellä, jonka jälkeen putsasin ne vielä septidinillä. Läiskäisin päälle kunnon kerroksen bepanthenia ja lopuksi laastarit. Kirvely helpotti aika pian ja pystyin kävellä köpöttelemään kotona aika vaivattomasti. Tänään tilanne on jo taas piirun verran parempi. Jos oikeanpuoleisen sandaalini viereen ilmestyy lätäkkö, vesikello on puhjennut.