Eipä ultramaratonille valmistautumista ilman vähintään yhtä uhkaavan sävyistä pilveä. Taperingiin toisaalta kuuluu määrä X kolotuksia, epävarmuutta ja ylimääräistä hikoilua yhtä lailla tärkeiden kuin turhanpäiväisten asioiden takia. Siispä toivon, että tämä viimeisin taivaalle ajelehtinut synkän oloinen hattara hajoaa omaan mahdottomuteensa jo hyvissä ajoin ennen ensi lauantaita. 

Tällä kertaa mietityttää epämääräinen vihlonta ja tukkoisuus hengitysteissä, erityisesti hengästyessä. Kurkku on karhea ja tämän tästä yskittää kuivalla, epämiellyttävällä tavalla, korvat kipuilevat ja niissä tuntuu painetta. Kuumetta ei onneksi ole, mutta outo väsymys piinaa. Silmät ovat turvoksissa ja oikeastaan koko pääkoppa ja erityisesti posket tuntuvat jotenkin paisuneilta. Kaikki tämä voisi merkitä poskiontelontulehdusta. Tulehdus voi olla myös allergiaperäistä, koska eilen aloittamani lääkitys tuntuu tehoavan vähitellen. En tosin tiedä yhtään, mille nyt sitten olisin altistunut ja missä. Ontelot ja silmät saattavat myös olla muuten vain ärtyneet jo pelkän rasituksen ja talven pakkaslenkkien takia. Jollei tiistaihin mennessä kortisonisuihkeista ja antihistamiinista ole ollut merkittävästi apua, lienee käytävä poppamiehen pakeilla. 

Harmillista tilanteessa on myös se, että burpee-haasteessa kertyy koko ajan rästejä. Nyt on kasassa jo 83 rästisuoritusta. Jos hyvin käy, uskoisin kuitenkin suoriutuvani noista vähin erin. Jos näitä hissuttelupäiviä kertyy vielä monta, taidan olla liemessä. En kuitenkaan viitsi riskeerata ensi viikonlopun rientoja edes näin hyvän asian takia, vaan nyt taitaa olla aika ottaa vähän tavallista rauhallisemmin, jos koskaan. Onneksi talviloma alkoi eilen, joten lepoon ja rentoon oleiluun on keskimääräistä paremmin aikaa.