Viime lauantaina juostiin Paloheinässä Masokistin Unelma. Olin paikalla huoltamassa juoksijoita aamusta iltapäivään noin kello 15 saakka, jolloin jouduin poistumaan aiempien sitoumusten vuoksi. 

Kisa oli yhtä hieno ja lämminhenkinen kuin aina, ja uskoisin, että juoksijat olivat tyytyväisiä kisakokemukseensa, kävipä heidän suorituksensa kannalta miten tahansa. Toivotankin myös tätä kautta onnittelut kaikille maaliin päässeille ja sitä yrittäneille! Toivottavasti näemme ensi vuonna taas uudestaan.

Kuten aina ultrakisoissa, myös tällä kertaa melkeinpä parhainta antia olivat ketkäs muut kuin ihmiset - juoksijat, huoltajat, läheiset, ohikulkijat - joiden toimintaa ja kommentointia oli jälleen kerran sykähdyttävää seurata huoltopöydän ympärillä. Puolisoaan, ystäväänsä tai ehkä muuten vain läheistä ihmistä koko pitkän, hikisen päivän ajaksi huoltamaan tulleiden ihmisten omistautuminen oman juoksijansa tukemiselle ja palvelemiselle koskettaa syvästi. Satunnaisten ohikulkijoiden "mitä täällä oikein tapahtuu?" -kysymyksiinsä saama vastaus ja heidän ällistynyt reaktionsa siihen jaksaa aina hymyilyttää. 

Tällä kertaa kuitenkin henkilökohtaisesti tärkeintä oli tavata juoksutovereita. 

Tavallaan heidän kohtaamisensa pitkän tauon jälkeen oli myös pelottavaa. Mielessä risteili huolia: miten kestän kuulla tarinoita heidän saavutuksistaan, mitä syitä tai tekosyitä pystyn omalle jo vuosia kestäneelle lamaannukselleni antamaan. 

Helpottavaa olikin havaita, että yhtään selitystä ei minulta vaadittu. Kuulumiset vaihdettiin, sen minkä kerittiin, koska huoltopöydän ääressä on aina kiire. Totta kai myös juoksutreeneistä ja -tapahtumista keskusteltiin, tiukkasipa joku muinainen kisatoveri minulta jopa, että mikä on seuraava tavoite. Kun mumisin jotain epämääräistä vastaukseksi, sain uuden tiukan mutta ystävällisen kommentin, että aina olisi hyvä olla jokin tavoite. Pyörittelin päätäni hiljaa itsekseni, että mikä ihmeen juoksutavoite minullakin muka voisi olla, näillä kiloilla ja kilsoilla. Saan olla tyytyväinen, että kelpaan edes mukeja täyttämään juoksukisoihin, ajattelin. 

Tuttuja kasvoja ja hahmoja pyöri huoltopöydän ympärillä pitkin päivää ja keskusteluja käytiin. Sain kannustavia ja rohkaisevia kommentteja ja kehotuksia. Sekin tuntui hyvältä, että jos puhuttiin vain niitä näitä, eikä ollenkaan keskusteltu juoksemisesta. Tai ruodittiin vain juuri sillä hetkellä radalla puurtavia masokisteja.  

Niin vietävissä ja kannustuksille perso näköjään olen, että lopulta huomasin itsekin ajattelevani - ensimmäistä kertaa ehkä kolmeen vuoteen - että kenties mikään ei vieläkään ole mahdotonta.

Karistin ajatuksen äkkiä pois, ennen kuin se ottaisi vallan. Mutta: ajatuksen siemen on jäänyt hautumaan mieleeni, pakko on myöntää. 

Terveystilanne on nimittäin sellainen, että pärjään tällä hetkellä varsin hyvin. Jaksan kävellä mukavia lenkkejä. Eilen viimeksi talsin lähes 12 kilometriä työmatkoja. Kickbike on saanut ikävä kyllä huilia autotallissa koko kesän. En ole saanut aikaiseksi testata, miten työmatkat sillä sujuisivat. Hirvittää myös ajatus, että jättäisin sen koko päiväksi pyörätelineeseen vorojen ja vandaalien armoille. Tosin työpaikan pyörätelineet ovat enemmän tai vähemmän ns. valvovan silmän alla, mutta kuitenkin. 

Pitkät kävelylenkit ovat vain ajatuksen päässä hölkkä-kävelylenkeistä. 

Saa nähdä, miten syksyllä asiat lähtevät luistamaan. Opintoja on luvassa jonkin verran (eli sen verran kuin te-toimisto suo), mutta on sitä ennenkin osattu ympätä hyötyliikuntaa tiukkoihin päiväohjelmiin. Ihan ensimmäiseksi on joka tapauksessa mentävä tossukauppaan. 

Ja onhan minulla uusi kamerakin. Kaappimaratoonarin uusinta valokuvataidetta joudutte, arvoisat lukijat ja kanssakuntoilijat, vielä jonkin aikaa odottelemaan, koska jostain syystä uusien kuvien lisääminen blogiin ei juuri nyt näytä onnistuvan. 

Muokkaus: Heti tämän postauksen jälkeen kuvien lisäys onnistuikin taas. Tässä muutamia testiluontoisia, lähinnä kameran ominaisuuksiin tutustumista varten napattuja otoksia parin viime viikon ajalta.

IMG_0083.jpg

IMG_0092.jpg

IMG_0121.jpg

IMG_0114.jpg

IMG_0129.jpg

IMG_0135.jpg

IMG_0140.jpg

IMG_0181.jpg

IMG_0188.jpg

IMG_0196.jpg

IMG_0208.jpg

IMG_0212.jpg

IMG_0222.jpg