Viikonloppu vierähti makoisissa merkeissä eikä määränpäässäkään satanut niin paljon eikä niin kauan kuin yleensä. Rankkaa puuhaa risteilymatkustaminen on, sunnuntaipäivä kului perheen kesken lepäillessä.
Alkuviikko on sujunut liikunnallisesti suunnitellulla tavalla. Eilen ajelin polkupyörällä rantareittiä työmatkat molempiin suuntiin. Illemmalla lähdin vielä kokeilemaan hölkkälenkkiä, joka sujui vallan hyvin. Kiersin T0:n noin seitsemän minuutin kilometrivauhtia täysin ongelmitta. Muutaman päivän lepo poisti orastavan kivun lonkasta, eivätkä eiliset menot sitä tuoneet takaisin. Tänään on vuorossa niinikään työmatkapyöräilyä ja illalla kuntonyrkkeilyä. Salilla lienee lämmin tunnelma edelleen.
Lauantaina juostiin Paloheinässä järjestetyssä, järjestysluvultaan 10. Masokistin Unelmassa kerrassaan hienoja tuloksia. Sää oli suotuisa, ilmeisesti ajoittain jopa turhan lämmin, mutta eihän se lämmin luita riko. Terveiset vielä kerran tutuille juoksijoille ja onnittelut ennätyksistä ja rankkojen urakoiden loppuunsaattamisesta, sekä tsempit ja lohtuhalit mikäli maaliviivalle asti ei tällä kertaa päästy. Ensi kerralla sitten uutta yritystä kehiin. Nuuksion Nuolelle vielä kerran erityisonnittelut naisten sarjan SM-pronssista!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.